Tuimana myrskytuulet
nuo puhalsi oksistoon
tuon vanhan vaahteran
joka jo vuosia sata
oli seisonut paikallaan
Yksi suuri oksan haara
ei kestänyt rungossaan
vaan voimasta myrskyn
se taittui murtuen
jäi katukiville makaamaan
Miehet nopeat
paikalle rientää
oksat toisetkin riisutaan
jää pystyyn lahoova runko
senkin voimat on lopussaan
* * * * * *
Näin kerran meidänkin oksat
elon puhuri karistaa
vain muistot, kuin lahoova runko
kertoo elomme tarinaa.
Selite:
Toissapäiväisen myrskyn satoa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Upeasti ja syvällisesti kirjoitettu runo.
Näin se on, että hiljalleen oksat tipahtelevat ja taitaa jäädä jäljelle umpikiero lapin honka, johon palokärki pesänsä takoo. Että sillä lailla.
Vankka ja vaikuttava, kuin tuo vaahtera voimiensa päivinä - kertoen ikuista totuuttaan...
Hienosti kerrot tarinan tuon vanhan vaahteran.
Sama tarina pätee meihin ihmisiinkin...
Joskus tulee aika,kun elämän tuulet meidän hauraan vartemme kaataa.
Hienosti saat runosi loppuhuipentumaan syvällisen sanoman. Harmi, kun vanhat puut kaatuvat ja varsinkin, jos jonkun päälle....!
Syvällinen kaunis runo.
Upea teos, tempaisi mukaansa...ja perin viisaita on sanasi tässä...
Tämä laittoi ajattelemaan, hienoa!
Haikeankaunis runo elämän päättymisestä.
Opettavainen tarina!!
Hienosti kerrottu puuvanhuksen kohtalosta ja samalla vertat sitä myös ihmiseloon.
Olen myös huomannut, että vanhoista puista on tehty puistoihin taideteoksia moottorisahalla veistettynä. No korjaileehan ne ihmisiäkin tekonivelillä ja milla tavoin mutta sielullista henkeä ei niihin saada.
Hieno runo kertoo puun tarinan mukana ihmisen tarinaa, toden totta, noin meille kaikille tulee käymään...
Hrkästi kuvailet näitä elämän polkuja.
Näinhän meidätkin riisutaan.
Yritetään jaksaa niin kauan kun aikaa on.
Syksyä.