Muistan ne ilmeettömät kasvot mitkä pilkistivät peiton reunasta, muistan ne päivittäiset makaamiset kun sängyssäni makasin liikkumatta.
Muistan puukonterän viiltävän kipuni kädellä, sen verivanan. muistan ne kyyneleet, jotka silmästäni valui, loputtomat kyyneleet. muistelin niitä hetkiä milloin isä jouduin odottamaan sinua yksin kotona kun sinä olit baarissa, ne hetket jolloin makasit sammuneena lattialla,itkien istuin vieressäsi, itkien sanoja :"elä enään juo".
Muistan ne iskut ja karmeat sanat. Haluan vain tietää, isä miksi?
Muistan miksi join tolkuttomasti, muistan sen kesän mutta en sitä mitä sinä kesänä tapahtui, mutta muistan miksi join, sinuntakiasi, sinun isä. halusin kerrankin miellyttää sinua,koska muuhun en kelvannut.
muistan ne kavereiden haukkuma sanat ja sen kuinka muka heidän mielestään esitin kaiken ja halusinvain muka sääliä.silloin he minut jättivät, silloin kun olisin tarvinnut tukea. muistan sen kun lääkärissä todettiin "tarvitset pikaisesti hoitoa." muistan sen päivän kun äiti itkien minut jätti osaston sängylle istumaan itkien. muistan sen kun äitini sulki oven mennessän sanoen vielä sydämestäni rakastan sinua<3. muistan sen kun minulle todettiin :" Olet todella huonossa kunnossa, sinulla on vakava Masennus Psykoosi, alkoholiongelma" mutta muistan myös sen kun terveenä, parannettuna suljin psykiatrisen osaston oven ja olin iloinen. ilon kyyneleet valuivat silmistäni. olin iloinen, en ollut iloinnut vuoteen. muistan sen kuin minulta tultiin pyytämään anteeksi, "kaverit" jotkaolivat haukkuneet minut silloin lyttyyn. annoin anteeksi vaikka hetken epäröin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aitoo, koskettavaa tekstiä, suorasanaista ajatuksenjuoksua. Suosittelisin kyllä vähän jaksottamaan tekstiä: se helpottaisi lukemista ja saa ulkoasusta muutenkin houkuttelevamman.
vaikuttavaa tekstiä, täytyy myöntää. mutta tästä näkyy se mitä olen eräälle rakkaalle ihmiselle koittanut tolkuttaa, kaikesta voi selvitä. tykkään kovasti tavastas kirjottaa 8)
mäkin pidän tavasta, jolla olet kirjoittanut tän. suoraa, mutta silti mielikuvia herättävää tekstiä. koskettava. lopun iloisuus oli positiivinen yllätys :) mielessä pyörii kuvia syksystä jona itse suljin psykiatrisen osaston oven viimeistä kertaa, mutta silloin en hymyillyt. alkoi tehdä mieli kirjoittaa jotain siitä syksystä tän innoittamana. kiitos tästä!