Tiedäthän sinä,
että kun olen väsynyt ja liian kipeä
ja sinä tulet kanssani vaatteet päällä
suihkuun pesemään hiukseni,
ja kampaat niitä sen jälkeen tunnin,
vain koska tiedät että pidän siitä,
ne sanovat sitä rakkaudeksi.
Ja kun minä valvon,
rättiväsyneenäkin
aamu seitsämään,
että olisin sinua vastassa
kun tulet töistä,
ne sanovat sitä rakkaudeksi.
Ja kun avaat minulle ovet,
maksat kahvini
ja olet aina valmis auttamaan,
sitäkin ne sanovat rakkaudeksi,
ja onhan se.
Mutta kun sinä
suutelet minut hymyileväksi
kesken pahimman mökötyksen,
kun pitelet minua sylissäsi,
eikä minuun hetkeen satu ollenkaan
kun saat minut unohtamaan
kaiken
paitsi sinut.
Sitä minä sanon rakkaudeksi.
Kommentit
"kun pitelet minua sylissäsi,
eikä minuun hetkeen satu ollenkaan.."
Tässä kohtaa erityisesti ajattelin että rakkautta on valtavasti kun se pystyy ottamaan kivunkin hetkeksi pois. Ja vaikka toivoisin osaavani sanoa jotain enemmän niin mieleeni tule vain että tämä runo on lämmittävän kaunis, ei silti täynnä kliseitä, vaan erilaisesti niin aito sanoissaan.
Tämä on nimenomaan niin rakkausrakkausruno. Mutta ei sellainen ylisiirappinen. Jotenkin loppuen lopuksi aivan mielettömän surumielinen jotenkin, kun miettii jokaista sanaa, sitä kokonaista tarinaa.
Mutta onhan taas ihan loistavaa sinua.