siivet

Hiekan karheat sormesi hipaisi niskaani
kylmiä aaltoja hiipi selkääni
suljin silmäni

tartuit käteeni ja lähdit vetämään
en tahtonut seurata
silti vedit vaan

tunsin sinut
vaikka emme ennen edes olleet keskustelleet
luotin tulevaisuuteni sinulle

mietin silloin menneisyyttäni
en koskaan ollut tarpeeksi
en koskaan antanut tarpeeksi
aina ikävyyksissä

silloin päästit vihdoin irti
lakkasit vetämästä

sain siivet
eivät ne olleet lumenvalkoiset tai pehmeät
painoivat kuin tiiliskivet
väri lähenteli harmaata

rakastin niitä

jokaista höyhentä
jokaista tahraa
tarinaani niihin kirjoitettuna