laitan biittii taustalle, mietin mikä on oikeasti mun elämän tilanne, joudun niin usein itelle uskottelee, valehtelee, millon osaan stoppaa eli todella ja rehellisesti lopettelee. poskia kuumottaa, mut kädet on jäässä kun ne poskille laittaa. Kavereita oon jo karsinut, joten en vaa ymmärrä miten en ole pahaa oikeesti tuhoovaa tapaa lopettanu. se mikä minua on tappanut henkisesti,melkeen fyysisesti, tuhonnut sisuskaluni, ja vienyt kauas pois maa-kiro-pallolta frendini. ei Luojalle jonkin näköiselle kiitos iso kaikkia, varsinkaan mun sielun veljii ja harvoi mutta niin tärkeitä sisaria. no okei niitäkin rakkaita ottanut pois muutamia. niinkuin nolla lensi taivaaseen ,kai, kaks ykkösenä itämme rappukäytävässä surun piikki taipeissai. en oo pystynyt itkee, vaikka haudal käyn istuu ja polttaa muistoillemme jonee. kun mä luen tän alusta jotain tajuun, miten sen sais kokonaan sen pahan elämästäni mun laitettuu. kun sä siellä luet ehkä just tätä, älä pliis mieti et kuin suruu riittää, vaan oo mieluummin täynnä iloa et ymmärrän ytimen ja kovempaa kuin koskaan yritän! peace man. <3
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
