Kerroit rakastavasi minua,
mutta minä en tuntenut samoin.
Tunteesi ahdistivat minua,
vaikka samalla salaa olinkin imarreltu.
Pakenin tilannetta ilkeällä ja lapsellisella käytöksellä.
Sitten, kun viimein vuosien kuluttua kerroit
päässeesi minusta yli ja löytäneesi toisen,
huokaisin helpotuksesta, mutta sisälleni jäi outo tyhjyys...
Olit liian erilainen.
Mutta rakastinko sinua kuitenkin?!
"Meistä olisi tullut jotain aivan erityistä,
mutta emme saaneet vain mahdollisuutta", sanoit.
Olinko minä vain pelkuri?
Olisiko sittenkin pitänyt antaa mahdollisuus..?
Selite:
[MUOKATTU 02/2007:] Niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin, RAKASTIN KUITENKIN! Rakastan edelleen. Ja kuinka kiitollinen olenkaan, että hänkin rakasti. Rakastaa edelleen.
Koska kaikkien näiden vaikeiden vuosien jälkeen meistä todellakin tuli jotain aivan erityistä, uskon vakaasti että tämä tulee kestämään. Ikuisesti! <3
Sinulle, J. En osaa sanoin kuvailla, kuinka onnelliseksi minut teit. :)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vaikeaahan se on tietää mitä olisi tapahtunut, mutta on helpompi ajatella, että se ei ollut sinua varten. Kannattaa vain luottaa omiin havaintoihin ja ensimmäisiin mielikuviin. Hyvä ajatus runossasi, mutta ehkä hieman hajanainen asettelultaan. Z*
Kiitos hirmusesti kun kommentoit, piristi :)
upea runo .. kauniisti kirjoitettu
Kaunis runo ja tavallaan niin tuttu tunne.
Noudatat vaik sydäntäsi ja mitä itse tunnet, niiin hyvin menee
Ja hyvää synttäriä.:)