Asvaltti jalkojen alla
Loppumaton tie edessä
Jokin sisällä polttaa
kasvaa palaksi kurkkuun
Kylmät väreet kulkee
sormenpäistä varpaisiin
Hiki nousee pintaan
Olen niin kyllästynyt
kulkemaan näitä samoja katuja
Olen niin täynnä
niitä turhia sanoja
lauseita
joita sinä päästät suustasi
Olen nähnyt liikaa
sitä samaa katsetta
lupauksia paremmasta
En minä tahdo omakotitaloa joen rannasta
En tahdo tila-autoa ja paria muksua
Minä en tahdo punaista tupaa ja perunamaata
en tahdo toimistotyötä
Minä haluan olla vapaa
Ole hiljaa
En tahdo kuulla
Minä vihaan tätä paikkaa
Kun ajattelen sinua
en tunne enää mitään
vain turhautumista
Minä en jää
en ole prinsessasi
en jaksa enää leikkiä kotia
Aurinko polttaa selkää
maantien ilma väreilee
Seuraavan kerran kun havahdut
olen nostanut jo peukun pystyyn
Oon jo matkalla Barcelonaan
tai ehkä jään Amsterdamiin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Joo... Muistan nuoruudesta joitain hetkiä, kun multa kysyttiin, miksi pilaan elämäni elämällä sillä tavalla kuin elän. Vastasin vastakysymyksellä. Miksi pilaisin elämäni opiskelemalla, menemällä töihin, perustamalla perheen, juoksemalla yhteiskunnan oravanpyörässä? No, tänään en sanoisi ihan niin kirpeästi, mutta saan kiinni runon tunnelmasta, jollain tavalla sen logiikassa on järkeäkin... En silti usko että kyse on siitä onko omakotitaloa tai eikö ole. Mulla ei ollut omakotitaloa, hörhöilin Kristianiassa ja milloin missä, monista pidäkkeistä vapaana, ja silti olin kaikkea muuta kuin vapaa... Omakotitaloa mulla ei oo edelleenkään, mutta ehkä olen paljon vapaampi kuin silloin. Niin vapaa ettei mun tarvii enää pelätä sitä ns. yhteiskunnan oravanpyörääkään. :)