ollessani hulluna hulluudessa
sanoin mielestäni viisaampana
missä rajani kulkee
ja se ei riittänyt
nyt pakotettuna jonnekin
välitilaan tai aamun sarastukseen
mitä pääni ei kestä
kaivoin tätä taistelua varten piilottamani polun
unelmoiden kauan kaivatusta vapaudesta
tai siitä, että harmonia
olisi vieläkin sormeni hipaisun päässä
tai onni saapuisi onnettomillekin
tai että edes joku ymmärtäisi
sillä taistelu
on turhuuksien turhuus
eikä entisen sotilaan vaatteita saa kuopattua
muuten kuin kuolemalla itse
sillä kuolema kulkee sotilaan perässä viikatteineen
vahtimassa,
aina
"kaiken varalta"
Selite:
No, onhan se ihan mukava ystävä, vaikkei ystävä olisikaan, saahan sitä itse kuvitella seuraajastaan mitä haluaa, ihan vain mielenterveyden kannalta, tai ihan muuten vaan. Pitänee toivoa että tällä kertaa ruumis luku on nolla ja siten viikate pysynyt puhtaana.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
