En unohda katsetta syvälle menevää,
en iloista puhetta, en naurua hersyvää.
Ei unhoon jää viimeiset sanasi nuo,
"parane, parane, tule taas pian luo".
Suru otteen tiukan ottaa, rintaan puristaa,
osa minusta Sinut ikuisesti hellästi muistaa.
Tapaammeko vielä, kun aika muuttuu?
Toivon, sillä paljon nyt meiltä puuttuu.
Selite:
Vanhan ihmisen kuolema on kuin kokonainen kirjasto olisi palanut!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista,nyyh...
lienee tunnemylläkän jättänyt sydämeen,
erään vanhuksen kun saatoit syvään uneen.
Mut lohdutus kantaa luo aikaan uuteen,
ehkä siellä saat hänet ottaa suureen halaukseen.