Nyt lienen matkanpäähän vihdoin tullut.
Mun ympäröivät öisten polkuin yksinkäyjät, hullut...
Ei mikään ole mitään, kukaan ei liene kukaan...
Ma vielä hetken vierin, sameen, vitkan virran mukaan,
syvyyden suuren helmaan
ja vaivun unten kauneimpien turhaan kuvitelmaan.
On mieli haikee.
On loppu julma, tie ol' liian vaikee.
On kuvitettu kaunein elonpuuni,
ei elonkorjuukiitoksehen taivu suuni:
ma onnen aarrelippaast' tyhjän sain vain kuoren
ja liian varhain vanhuudeksi vaihdoin elämäni nuoren.
Selite:
-
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi