Kävelen avojaloin pitkin valkeaa rantaa.
Vesi on paikoillaan, on hiljaista,
ranta voisi jatkua kilometrejä oikealle ja vasemmalle.
Kaipaan rannan ihoon jääneitä jalanjälkiä,
niitä, jotka pyörteilivät kevyessä hiekassa
niin ettei se mehukojun nainen seuraavana päivänä tiennyt,
miten rannalla olimme kulkeneet.
Tarvitsen sinut
irrottamaan minut maanpinnalta.
Nämä nyt tekemäni jalanjäljet ovat raskaita.
Lumi upottaa,
sulaa ja katoaa jalkojeni alta.
Vaikka toisaalta,
kuuma hiekka tai kylmä lumi,
jalkapohjia kihelmöi yhtä lailla.
Nyt vatsani on lunta,
kylmää ja valkoista.
Sinä voisit sen sulattaa…
Mutta etäisyys pysyy samana,
sillä edes sinä et saa mantereita liikkumaan.
Selite:
Tämä on rakkausruno <3
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
