Pimeän keskeltä...

Viha saakin särkyä pois, ei sillä mitään tee. Hyvä runo!

Viha ja ärhentely voi olla eräs rakkauden ilmenemis muoto.

Vihan särkyminen on oikeastaan leppymistä, jota kuitenkaan ei haluta tapahtuvan.  Mietin, miksi niin? Ihmisen tunnetilat ovat joskus käsittämättömiä, halutaan elää tunteessa, jota voisi kutsua masokismiksi! Yllättävää kuitenkin on runossa, että pimeällä vihalla on unelma, päivänvalo!  Se on unelma, jonka ei kuitenkaan haluaisi toteutuvan! Onko tämä viha kuitenkin vain ajoittainen, se elää vain öisin kun totuutta ei näe, mutta päivänvalo näyttää asioitten oikean laadun, eikä mitään vihattavaa ole. Runossa sanotaan myös että se hauras viha on "minun ainoani"!  Tarkoittaako se, ettei mitään muuta vihattavaa ole kuin se yksi ainoa kohde, vai onko se ainoa todellinen tunne, joka voi tunteitten kirjossa olla?

yön pitkinä tunteina pitävät tunteet otteensa, viha on lähellä rakkautta

Koskettava

Upea runo. Voimakas. Vaikuttava. 

Jotain joka on tavallaan vielä kesken tai häipymässä horisonttiin - muistuttaen ajasta. Ei yhtään sanaa liikaa eikä liian vähän.

Pimeän keskellä täytyisi olla hyvin rauhallista ja levollista.

Vihaankin voi ripustautua kuin muihinkin tunteisiin...ja päivänvalo on sille myrkkyä? Näitä ajatuksia runostasi.