Tontturadio, 9. lähetys

Runoilija Mystis

Täällä Tontturadio ja Mystis-tonttu, parahinta aamua

Joulukuun yhdeksäs avautuu silmien eteen
onnea hyvät ihmiset kosolti sankarit päivän
pikkuisen jääriitettäkin ilmestyi meriveteen
saattaa kannen saada meri tai ainakin häivän

Tonttulassa valvominen käy jo työstä aivan
silmät ristissä emäntä latkii aamuista kahvia
vaan sentään kai jaksaa tämän pienen vaivan
ja täyttelee sanoillaan runokalenterin pahvia

Maailman asiat ovat varmaan oikealla tolkulla
tonttu-raportista päätellen ainakin kohtuu on
vaikka tontunkin pää on aina vähän kolkulla
ei sentään tilanne ole koskaan ihan tovoton

Ja johan se viikonloppukin on päivää vaille
mitäpä sitäkään hötkyillä - valmista melkein
toimittaja-tonttukin hipsii kohta untenmaille
kun painaa väsymys luomia voittajan elkein

Tontturadio taas huomenna
tähän ajatus syvin;

Jaksaaksesi nuku hyvin <3

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Niinpä, nukkua pitää, että jaksaa. Kauniita unia sinne : )

Nukuin mä

yhteentoistaainaki!

Luukku 9 ny avattu=)

Tuntuu hyvälle kun vihdoinkin on saanut kunnolla nukkua. Kolme yötä on pitänyt keuhkoputkentulehduksen kynsissä valveilla kukkua.

Virkistäviä jotenkin holjia ovat.

Taas on mystis tonttu ollut asialla kommentoimassa joulukuisia asioita ja tapahtumia.
Hyvä ohje vielä lopuksi, unen tärkeydestä, kunhan muistaisi tonttu itsekin ohjeensa.

Toivoo koko vuoden *muuten vaan tonttu Carre*

Nuku ja ulkoile, lisää joulumuori :-)

'Kyll on yötä yökötellä
Annan päivän aikaan',
lausui Tonttumuori Hellä;
kuinka muistiin saikaan.
Pimeys vain valtaansa
seutuun levittelee,
kunnes Päivä altansa
maton vetäisee.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
Mystis Saduista... 19.5.2016 9 Runo
Mystis Muistamisesta... 18.5.2016 6 Runo
Mystis Millalle... 11.1.2016 21 Runo
Mystis Kauneudesta... 6.1.2016 14 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 24 24.12.2015 10 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 23 23.12.2015 5 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 22 22.12.2015 7 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 21 21.12.2015 8 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 20 20.12.2015 5 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 19 19.12.2015 4 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 18 18.12.2015 4 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 17 17.12.2015 5 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 16 16.12.2015 9 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 15 15.12.2015 4 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 14 14.12.2015 7 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 13 13.12.2015 5 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 12 12.12.2015 6 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 11 11.12.2015 6 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 10 10.12.2015 11 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 9 9.12.2015 7 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 8 8.12.2015 8 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 7 7.12.2015 6 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 6 6.12.2015 7 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 5 5.12.2015 7 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 4 4.12.2015 8 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 3 3.12.2015 8 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 2 2.12.2015 8 Runo
Mystis Tonttu-Muorin Taukojumppa - osa 1 1.12.2015 8 Runo
Mystis Pelkäämisestä... 27.11.2015 3 Runo
Mystis Eheydestä... 27.11.2015 7 Runo
Mystis Uskaltamisesta... 27.11.2015 2 Runo
Mystis Ylpeydestä... 23.11.2015 9 Runo
Mystis Kuvasta... 23.11.2015 2 Runo
Mystis Se tunne... 23.11.2015 3 Runo
Mystis Sanoista... 23.11.2015 6 Runo
Mystis Sirkuksesta... 10.10.2015 13 Runo
Mystis Rannan hiekasta... 9.10.2015 15 Runo
Mystis Pohjoistuulesta... 6.10.2015 11 Runo
Mystis Syksystä... 30.8.2015 14 Runo
Mystis Tulesta... 28.8.2015 8 Runo
Mystis Kiireestä... 20.8.2015 12 Runo
Mystis Narinasta... 30.7.2015 9 Runo
Mystis Ihmisestä... 29.7.2015 12 Runo
Mystis Joutomaista... 29.7.2015 12 Runo
Mystis Sumusta... 28.7.2015 14 Runo
Mystis Ruosteesta... 27.7.2015 13 Runo
Mystis Nopeudesta... 24.7.2015 8 Runo
Mystis Odottamisesta... 22.7.2015 16 Runo
Mystis Pääskysistä... 21.7.2015 16 Runo
Mystis Perhosvaikutuksesta... 20.7.2015 7 Runo

Sivut