Kun minä synnyin, sika tapettiin. Kaupungissa ei saanut enää pitää sikoja eikä kanoja, ei omiksi tarpeiksikaan. Minuun iski kevättalvella sikotauti ja sinä sait hinkuyskän, mutta siitähän sinä et muista juuri mitään, kuten en minäkään. Kesän ensimmäisenä päivänä minä tulin ulos, sinä jo olit siellä minua odottamassa ja kysyit että mitä aletaan. Ei tehnyt mieli alkaa mitään. Oli niin helteinen päivä. Meni siinä koko kesä leikeissä, joitten rajoja vartioivat aikuiset. Mutta helppo oli piileskellä, olla poissa aikuisten silmistä, kun osasi olla kikattelematta hiljaa.
Kerran sinä alakoulusta varastetuilla taululiiduilla kirjoitit jotain huussin oveen. Minä kysyin: Mitä siinä lukee? Sinä vain nauroit: Se on salaisuus! Yritä arvata! Ei siinä ole mitään! Aurinko porotti. Kärpäset huussin seinällä lukivat omia pieniä seinäkirjoituksiaan. Huusin portailla istuttiin niin liki, että tunsin kyljessäni ruudullisen puuvillamekon läpi lämpösi, ja kuinka syvään hengitit. Ja miten minua nolotti, melkein itketti, kun haukuttiin sitten: Tyttöpoika! Poikatyttö!
Minä aloitin koulun syksyllä. Lämmin jatkui, enkä olisi tahtonut lopettaa leikkejä. Olin arka, ja pelkäsin vieraita lapsia.
Äiti saattoi aluksi, sitten menimme yhdessä; ei, sinä se et ollut!, vaan toinen kaveri, tyttö sekin, jonka nimi oli - enää en muista nimeä. Se oli silloin samalla luokalla. Loppumatkan juoksin yksin, etteivät pojat koulun pihalla olisi haukkuneet. Ei tyttö, jonka nimeä en enää muista, ymmärtänyt käytöstäni. Mihin sinulla on kiire? Odota!, se kiljui perään.
Minä muistan sinut vielä, vaan pelkään ettei sinua enää ole; ettei sinua ole ollut koskaan! Olitko sinä vieressäni silloin - todella? Toivon että olet hyvin lähellä, täällä. Kirjoita minulle viesti seinään! Minä olen jo oppinut lukemaan!
Kerran sinä alakoulusta varastetuilla taululiiduilla kirjoitit jotain huussin oveen. Minä kysyin: Mitä siinä lukee? Sinä vain nauroit: Se on salaisuus! Yritä arvata! Ei siinä ole mitään! Aurinko porotti. Kärpäset huussin seinällä lukivat omia pieniä seinäkirjoituksiaan. Huusin portailla istuttiin niin liki, että tunsin kyljessäni ruudullisen puuvillamekon läpi lämpösi, ja kuinka syvään hengitit. Ja miten minua nolotti, melkein itketti, kun haukuttiin sitten: Tyttöpoika! Poikatyttö!
Minä aloitin koulun syksyllä. Lämmin jatkui, enkä olisi tahtonut lopettaa leikkejä. Olin arka, ja pelkäsin vieraita lapsia.
Äiti saattoi aluksi, sitten menimme yhdessä; ei, sinä se et ollut!, vaan toinen kaveri, tyttö sekin, jonka nimi oli - enää en muista nimeä. Se oli silloin samalla luokalla. Loppumatkan juoksin yksin, etteivät pojat koulun pihalla olisi haukkuneet. Ei tyttö, jonka nimeä en enää muista, ymmärtänyt käytöstäni. Mihin sinulla on kiire? Odota!, se kiljui perään.
Minä muistan sinut vielä, vaan pelkään ettei sinua enää ole; ettei sinua ole ollut koskaan! Olitko sinä vieressäni silloin - todella? Toivon että olet hyvin lähellä, täällä. Kirjoita minulle viesti seinään! Minä olen jo oppinut lukemaan!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sanataidetta parhaimmillaan.
Sivut