Pieni lapsen käsi kohti kättäni ojentuu.
Suu tohkeissaan sopertaa: isi tänne tuu.
Lasken kädestäni päivän sanomalehden
ja käteen tarttuen hänen mukaan lähden.
Into on peräisin lumessa olevista jäljistä,
jotka ovat kenties peräisin tontun töppösistä.
Ensin meinaan kertoa hänelle totuuden,
mutta sitten muistan oman lapsuuden.
Päästänkin suustani valkoisen valheen.
Sanon nähneeni metsän reunassa reen.
Kun kasvojen jännittyneen ilmeen nään,
kulkusten helinääkin kuulleeni lisään.
Näen kuinka pieni nenä lasiin lyttääntyy
ja portti jouluun auki kääntyy.
Selite:
Vanhaa jouluista sanailua
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihana!
Tämä on satumaisen ihana! :)
Lapsen odotusta ja iloa on mukava katsella.
Mukava, hyvä runo
Arkisesti ja niin todellista...koskettavaa.
Tätä lukiessani tuli eräs jouluruno mielen.
hienoa kerrontaa
pidin
Sivut