Siinä se meni,
tankkina rymisteli,
ei hymyillyt,
kysellyt,
kohteliaisuuksia ladellut,
pokkuroinut,
väistellyt
tai anteeksi pyydellyt
tuo epäsosiaalinen erakko,
jättiläinen,
valtavaksi itsetunnoltaan
paisunut rähinöitsijä,
joka vaelluksellaan
tuhisi,
puhisi,
hampaiden välistä
— joita myös mallikkaasti esitteli —
sihahteli
ja vihelteli
mahtavuutensa tunnoissaan
sekä vihoissaan
kaikille niille onnettomille,
jotka sen raivatessaan polkua
esteeksi sattui,
koska oli järjen äänen vaimentanut
pieniltä sinänsä fiksuilta aivoiltaan
suuruuteen vinksallaan olevalla mielellään.
Tyrkkäsi ohi kulkiessaan
kettua kylkeen.
”Hapan tai ainakin kitkerä!”
ulvoi
jalkaansa linkuttava repolainen
— jonka ruokalistalle normaalisti löytyi
Lemmus lemmus tartarpihvit —
tunturisopulista.
Ei korviaan
— niitä sinänsä mitättömiä
turkin alla piilottelevia —
lotkauttanut
tuulen kuljettamalle
piekanan naukunalle,
tuolle pienten elukoiden
yleiselle hälytysmerkille,
vaan matkaansa jatkoi
mahdollisimman suoraan
suojaa katselematta.
Ei suonut ruokarauhaa
”isolle vaaleelle pallopäälle”,
tunturipöllölle jänisaterialle,
vaan vihelsi ja sylki
ohi marssiessaan.
Tätä jatkui
ja jatkui,
kunnes eräänä päivänä
toiselle mustana
toiselle aurinkoisena
se nahoistaan
mielessään uloskasvanut
kilpikonnaväritystä kantava jyrsijä
kohtasi
kylkiluut töröllään
samoilevan pirunrakin,
hukka vanhuksen,
joka ei arvokkuudestaan
tai ruokalistastaan
enää ollut niin tarkka
— kohtalo nöyryyttää
ja elämänhalu koulii,
vanhaa ja hidasta ainakin —
eikä se kitkeryydestäkään
ollut moksiskaan…
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pelko kääpiöittää jättiläisen ja murentaa sydämen jäisen.
Hieno, eläväinen kokonaisuus. Ajatuksia herättävä ja mieleen jäävä. Hyvä!
Tämän voi ymmärtää luontorunona tai varsinkin tuon alun vertauskuvina.
Hienon tarinan olet taas luonut. olikohan siinä Sopulit matkalla suden suuhun vai miten mahtoi olla, mutta hieno oli tarina kaiken kaikkiaan.
Hyvän matkan siinä lukijakin sai tunturin katveessa.
Tämä on niin pitkä - mutta hauska - tarina, että ehdin unohtaa alun päästessäni hulppeaan loppuun. Mieleeni ei siis ollut jäänyt, että minkä isottelevan otuksen kapinen hukka lopulta saaliikseen sai...
Värikästä sanailua. Miten sitten kävikään?
runomitassa hyvää ohjeistusta elonpolkuun
monisanallisesti kätketty
eläiten elohon
"reseptiä ja ravattia" ...moneen tuntoon!
Mainio tarina
omaperäinen
pidin
Sivut