elämänlähteestä
pulpahti
kuplina ilon pisaroita
kulkija ammensi kousallaan
aimo annoksen eliksiiriä maan
joi, hyppi ja iloitsi
kauhaisi uudelleen ja uudelleen
kuin humalassa toikkaroi
vaan ehtyi ahneelle lähde
loppui kuplinnan pisarointi
päättyi veden pinnalla vesikirppujen leikki
- jäljelle jäi vain mutaa pohjalle muutama sentti
toiveikkaana läks kulkija
uuden lähteen perään
kulki maat harjut ja vuoret
ylitti purot ja joet
kolusi vieraiden pihojen perimmät nurkat
kun avasi portit ruosteisimmat
puhui kieliä vieraita kanssa muukalaisten
vaan ei kukaan lähteestä ollut kuullut
päitään vain pudistivat ja oudosti hymysivät
lopulta etsinnästä nääntyneenä
lähes itsensä menettäneenä
pitkälle kotimatkalle kulkija lähti
oli siinä oppaana hällä
kirkas Pohjan tähti
oli kuulas syksyinen ilta
kun kotimökkinsä pihaan ehti
oli kuun valossa tienoo perin valju
vaikka pihaa jo koristi muutama syksyn lehti
kotitiekin peitossa nurmen
mökissäkin, kuin nurkat vääntyneet
otti avaimen piilostaan
varovasti oven avasi suorastaan
tulvahti kulkijan sieraimiin tutut tuoksut
oli kaikki sijoillaan kuin ei olisi koskaan pois lähtenytkään
hän tunsi ilon sisältään ulos kyyneleinä pusertuvan
kyynelverhon takaa kotia havainnoi:
oli sanomalehtikin auki siinä,
kuin olisi lukija vain poikennut hetkeksi poissa
päivämäärää tuijotti väsynein silmin
hei hetkinen - mihin vierivät vuodet
ja vuosikymmenet?
seinältä otti virttyneen peilin
hihallaan puhdisti nopsaan pölyt ja seitit
nosti sen eteensä kuin varoen
näkemäänsä peläten
oli kasvanut parta, syvenneet otsan kurtut
ja tiukahko katse näkyi kulmain alta
ääneen sanoi itselleen
tervetuloa maailmalta! ja alkoi nauraa katketakseen
etsin elämänlähdettä kaikkialta, kolusin metsät
kolusin kaupunkien takapihat, linnojen
suihkulähteisiinkin syvälle tuijottelin
siis kuinka tyhmä voi ihminen olla
kun ei lähelle näe, vaan kaukaa hakee
jotain suurta, jotain mahdotonta?
kun kaikki kuitenkin on läsnä lähellä,
oman itsen pienessä sydämessä ja päässä?
sieltä lähtee elämänilo, hauskuus ja vahvuuskin
hän istahti tuoliinsa, kovin tuttuun
ja hymyili vieläkin, itsekseen
ja kaikki oli,
kaikki oli
lähes niinkuin ennenkin
pulpahti
kuplina ilon pisaroita
kulkija ammensi kousallaan
aimo annoksen eliksiiriä maan
joi, hyppi ja iloitsi
kauhaisi uudelleen ja uudelleen
kuin humalassa toikkaroi
vaan ehtyi ahneelle lähde
loppui kuplinnan pisarointi
päättyi veden pinnalla vesikirppujen leikki
- jäljelle jäi vain mutaa pohjalle muutama sentti
toiveikkaana läks kulkija
uuden lähteen perään
kulki maat harjut ja vuoret
ylitti purot ja joet
kolusi vieraiden pihojen perimmät nurkat
kun avasi portit ruosteisimmat
puhui kieliä vieraita kanssa muukalaisten
vaan ei kukaan lähteestä ollut kuullut
päitään vain pudistivat ja oudosti hymysivät
lopulta etsinnästä nääntyneenä
lähes itsensä menettäneenä
pitkälle kotimatkalle kulkija lähti
oli siinä oppaana hällä
kirkas Pohjan tähti
oli kuulas syksyinen ilta
kun kotimökkinsä pihaan ehti
oli kuun valossa tienoo perin valju
vaikka pihaa jo koristi muutama syksyn lehti
kotitiekin peitossa nurmen
mökissäkin, kuin nurkat vääntyneet
otti avaimen piilostaan
varovasti oven avasi suorastaan
tulvahti kulkijan sieraimiin tutut tuoksut
oli kaikki sijoillaan kuin ei olisi koskaan pois lähtenytkään
hän tunsi ilon sisältään ulos kyyneleinä pusertuvan
kyynelverhon takaa kotia havainnoi:
oli sanomalehtikin auki siinä,
kuin olisi lukija vain poikennut hetkeksi poissa
päivämäärää tuijotti väsynein silmin
hei hetkinen - mihin vierivät vuodet
ja vuosikymmenet?
seinältä otti virttyneen peilin
hihallaan puhdisti nopsaan pölyt ja seitit
nosti sen eteensä kuin varoen
näkemäänsä peläten
oli kasvanut parta, syvenneet otsan kurtut
ja tiukahko katse näkyi kulmain alta
ääneen sanoi itselleen
tervetuloa maailmalta! ja alkoi nauraa katketakseen
etsin elämänlähdettä kaikkialta, kolusin metsät
kolusin kaupunkien takapihat, linnojen
suihkulähteisiinkin syvälle tuijottelin
siis kuinka tyhmä voi ihminen olla
kun ei lähelle näe, vaan kaukaa hakee
jotain suurta, jotain mahdotonta?
kun kaikki kuitenkin on läsnä lähellä,
oman itsen pienessä sydämessä ja päässä?
sieltä lähtee elämänilo, hauskuus ja vahvuuskin
hän istahti tuoliinsa, kovin tuttuun
ja hymyili vieläkin, itsekseen
ja kaikki oli,
kaikki oli
lähes niinkuin ennenkin
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
.
Hienoa kerrontaa,pidän.
Sivut