Olen kuin synkkä myrskyinen yö,
siellä surujentie on mun työ.
Tunnen olevani kotona siellä,
niin usein rikottu sydäntä.
Vain kylmä kuu ystävänä,
tähdet kipujen merkintöinä.
Pimeys halaa ilman varjoa,
saan olla ilman surua.
Ei enää kyyneleitä,
vuotaneet jo loppuun silmistä.
Musta sydän ovi suljettuna,
kipua täynnä ikuisesti aina.
Hymyni peittää taakseen kaiken,
surun ja kivun mielestä suljen.
Lapsenaskelin etenen,
sitä saanut iloista en.
Ilon päivä oli joskus silloin,
täyteen kukkaan hetkeksi puhkesin.
Tuli seuraava yö kuitenkin,
silmät taas kaikelta suljin.
Rakkaus tuli ja antoi,
vaan lähti ja kaiken pois vei.
Enempää ei voi sielua satuttaa,
kun rakkauden vie ja unohtaa.
Nyt silmät suljen,
hiljaa yksin suren.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
