ystäviä ikuisesti?

Katsoin vielä kertaalleen olkani yli, ennen kuin jatkoin matkaani kotiin. Miten minä, jolle ei koskaan tapahdu mitään, olinkin löytänyt noin ihanan ystävän. Ystävän joka välitti ja jaksoi kuunnella minun turhan päiväisiä marinoita, ystävän jolla oli aina aikaa minulle.
Tutustumisestamme oli vasta pari päivää, ehkä kolme, ja nyt jo olimme kuin olisimme tunteneet vuosia.
Ystäväni oli samanikäinen kanssani. Tytön nimi oli Tea. Tealla oli veli ja siskoja. Tean siskotkin vaikuttivat mukavilta, niin myös äiti. Mutta Tean veljestä en ollu oikein varma. Hän oli vähän omituinen, hänen moponsa oli hänen huoneessaan, eikä hän osannut puhuakkaan mistään muusta kuin mopoista.
Illalla nukkumaan käydessäni tuli mieleeni ajatus siitä että miten pärjäisin jos Tea vaikka löytäisikin tilalleni uuden ystävän, ystävän joka korvaisi minut .
Unohdin asian samantien, olihan ystävyytemme niin hyvällä mallilla, ja ymmärsimme kumpikin toistemme tarpeet. Ei meille voisi koskaan tulla niin isoa riitaa, että jompikumpi hylkäisi toisen.
Olimme sopineet Tean kanssa että näkisimme koulun pihalla puoli kahdeksan että kerkeisimme viimeistellä äidinkielen esitelmämme.
Kun saavuin koulun pihaan, olin hilpeällä päällä. Vihdoinkin näkisin Tean, ja saisimme pitää hauskaa ja jutella "syviä" asioita.
Aulassa ei näkynyt ketään muuta kuin yksi poika joka oli tullut kouluumme viime viikolla. Ajattelin Tean menneen äidinkielen luokan eteen, joten kävelin pitkää käytävää puoleen väliin.
Ei Tea ollut sielläkään, katsoin kelloani ja se näytti kahtakymmentä vaille kahdeksaa. Tea oli jo myöhässä. Aloin huolestua. Ei ollut yhtään Tean tapaista myöhästyä tapaamisestamme.
Yhtä-äkkiä Tean veli tuli siskonsa kanssa aulasta päin, ajattelin kysästä heiltä missä Tea viipyy. Kun Tean sisarukset olivat kohdallani, pysäytin heidät ja kysyin oliko Tea sairas. Sain vain pään puistatuksen vastaukseksi. Ihme kyllä, he eivät tienneet missä Tea oli.
Ja nyt opettaja jo näkyi tulevan opettajanhuoneen rappusia ala. "Voi ei ", huokaisin ja laahustin luokkaan masentuneena.
Oli kulunut kymmenen minuuttia tuntia, kunnes yhtäkkiä oveen koputettiin. Ihme kyllä tiukka äidinkielen opettajamme päästi tulijan sisään kysymättä missäs sitä on oltu. Tulija oli Tea.
Tea oli hirveän näköinen, en meinannut aluksi edes tunnistaa uutta ystävääni.Hänellä oli naamassa punaista, tarkalleen ottaen se oli verta. Tea vuosi verta otsastaan. Tean vasen silmä oli turvonnut ja Tea näytti siltä että karhu olisi käynyt kimppuun.
Nostin vierelläni olevan tuolin alas että Tea pääsisi paikalleen. Tea käveli luokseni, muttei katsonutkaan minuun, ei halia, ei iloista tervehdystä, ei edes katsetta.