Sunnuntaimysteeri

Saila heräsi aamulla valtavaan päänsärkyyn. ”Ai helvetti”, Saila kirosi, päätä särki niin kovasti, tuntui kuin joku olisi hakannut tiiliskiviä sen sisällä.
Saila makasi sängyllä ja tunnusteli oloaan, mikä tosin ei ollut paras mahdollinen. Hetken hän loikoili sängyllä, kunnes nousi rauhallisesti ylös ja venytteli oikein pitkään ja hartaasti. Hän yritti rentouttaa itseään, meditaatiota kun hän yleensä harrasti päivisin. Se auttoi keskittymään päivällä ja kaikenlisäksi se todellakin rentoutti. Liikunta oli muutenkin tärkeä osa Sailan elämää. Hän pyrki käymään lenkillä aina, kun hän vain sai itsensä liikkeelle. Pitihän naisen kunnossa pysyä, eikä ole pahitteeksi, vaikka näyttäisi edes siedettävältä.
Tänään tosin tuntui siltä, ettei mikään saisi hänen oloaan paremmaksi.
Saila lopetti meditoinnin ja päätti raahautua kettiöön siinä toivossa, että hän löytäisi jotakin syömäkelpoista, jonka saisi vielä alaskin.
Saila nojasi tiskialtaan reunalle ja kelasi mielessään edellis illan tapahtumia. Oli taas mennyt hieman överiksi juhlinnat. Ei pitäisi ottaa tätä tavaksi, hän huokaili ja ryhdistäytyi. Hän avasi jääkaapin ja otti sieltä puolen litran pullon keltaista jaffaa, avasi sen ja otti suuren kulauksen. Kumma, miten jaffa maistui aina tällaisina aamuina, Saila ajatteli itsekseen ja otti toisen kulauksen jaffaa.
Kyllä se tuntui hieman helpottavan oloa. Ainakin Saila alkoi tuntea olonsa virkeämmäksi.
...ainakin hetkellisesti.
Saila laski jaffan pöydälle ja avasi jääkaapin tehdäkseen tarkempaa tuttavuutta sen sisällön kanssa. Melko tyhjä oli jääkaapin anti. Paketti HK:n sinistä, turun sinappia ja puolikas maito. Sailaa alkoi jälleen yököttämään. Kuinkahan vanhoja nämäkin ovat? Hän kauhisteli. Hän ei ollut käynyt kaupassa ainakaan viikkoon, jos toiseenkaan.
Miten tämä oli tällaiseksi mennyt? Saila ei ollut vielä edes lähimailla kolmeakymmentäkään! Olo oli tällä hetkellä kuin teini-ikäisellä. Ei hän sentään mikään alkoholisti ollut!

Saila oli vastikään aloittanut harjoittelujakson Insiderilla ja oli jo nyt melko tyytyväinen työhönsä. Tietysti hän toivoi toisinaan enemmän haastetta, mutta kaikki aikanaan. Toistaiseksi hän kirjoitti artikkeleita puhtaaksi ja suunnitteli ulkoasuja. Saila haaveili, että saisi joskus itse kirjoittaa kolumnin tai jopa haastattelun. Kaikki aikanaan.

Lauantaina oli avattu uusi klubi aivan Turun keskustaan ja Saila oli toiminut Mikon epävirallisena valokuvaajana, kun Mikko oli kerännyt materiaalia artikkeliinsa. Yleensä Sailalle, ei uskottu tällaisia tehtäviä, mutta jostakin syystä suurin osa valokuvaajista oli joko sairaslomalla tai hoitamassa ulkomaalaisia kuvaustehtäviä, joten lehden päätoimittaja oli kääntynyt Sailan puoleen. Hyviä kuvia oli toki tullut, mutta loppuilta olikin lähtenyt sitten hieman käsistä, kun tarpeelliset kuvaukset oli suoritettu.
Mitähän Mikkokin oli ajatellut? Saila ei halunnut edes ajatella asiaa.

Saila avasi jälleen jääkaapin ja katsoi uudestaan sisältöä. Hän epäili nähneensä harhoja. Eihän naisen jääkaappi ollut koskaan tyhjillään!
HK:n sininen, turun sinappi ja puolikas maito nököttivät yhtä jääkaapin hyllyillä. Mitä ihmettä nainen teki HK:n sinisellä ja Turun sinapilla? Pelkästään katsominenkin teki pahaa. Hän sulki jääkaapin. Kuka täällä oikein asui? Saila ei tunnistanut omaa jääkaappiaan, mutta sen hän tiesi, että hän halusi ehdottomasti kunnollisen aamupalan!
Mistähän ihmeestä hän taikoisi itselleen sellaisen? Oli sunnuntai ja kaupat olivat kiinni. Syvä huokaus.
Samassa puhelin soi, tuntematon.
”Haloo?” Saila huudahti.
”Huomenta, mitenkäs meni neitokaisen yö? Olet kotiin selvinnyt?” naureskeli iloinen miesääni.
...Kuka kumma se mahtoi olla? Saila ihmetteli.
”Anteeksi kuinka?”
”Niin, että olet näemmä kotiin selvinnyt?” mies jatkoi naureskellen.
Kuka mies hänelle soittelisi sunnuntai-aamuna? Saila ei todellakaan ymmärtänyt mistä oli kyse. Mahdollisesti jokin väärinkäsitys, jonka voisi unohtaa tuota pikaa, kunhan miehen saisi hiiteen luurinpäästä.
”Ja kukahan nuori herra mahtanee olla sielä luurin toisessa päässä? Eikö käynyt mielessä, että nuoret neitokaiset saattaisivat nukkua vielä tähän aikaan päivästä?”, Saila ärisi ja huokaili samalla mielessään.
”Tähänkö aikaan ne nuoret neitokaiset muka vielä nukkuisivatkin? Haha, kellohan tulee puoli kaksi kuitenkin.”, mies yritti edelleen vitsailla.
”Jospa herra lakkaisi naureskelemasta minulle, niin voisimme ehkä keskustella asiallisesti siitä, miksi soitatte minulle näin pyhänä. Eikö teitä ole opetettu, että sunnuntai kuuluu pyhittää levolle ja itselleen?”
”Väitättekö tosiaan, ettette tunne minua?” mies kuulosti hämmästyneeltä. Luultavasti hän vain pilaili, luuli olevansa kovinkin hauska, Saila ajatteli.
”En ainakaan saa mieleeni teitä, ellette esittäydy”
”Minä ehdottaisin, että tapaisimme kahvilassa, joka sijaitsee tuossa torin kulmalla. Lupaan tarjota teille oikein mehevän aamiaisen” mies sanoi ystävällisesti.
”Sokkotreffeilleko te luulette minut saavanne? Luuletteko tosiaan, että luottaisin sanaanne?”
”Tule tai jätä tulematta. Minä odotan teitä tasalta”
”Ettekö voi edes vihjasta mitenkään, kuka mahdatte olla? Nuorten neitosten ei ole turvallista tavata ketä tahansa pyhäpäivän soittelijaa, ties mitä likaisia ajatuksia mielessänne onkaan” Saila sanoi napakasti.
”Sanotaanko vaikka näin, että olemme kyllä tavanneet ennenkin”
”Vai niin... ja minäkö uskoisin tuohon?”
”Usko tai ole uskomatta. Jokatapauksessa tiedät mistä minut löytää, näkemisiin” Saila ei edes ehtinyt kieltäytyä kutsusta, kun mies ehti jo lyödä luurin kiinni. Olipas röyhkeää. Ensin esitetään ystävällistä herras miestä ja sitten lyödään luuri naisen korvaan! Minkälainen mies ansaitsee myöntymisen tällaiselle kutsulle?
Toisaalta... Saija ajatteli. Hän voisi mennä kahvilaan. Mieshän lupasi tarjota aamupalankin. Sitähän Saila oli vailla. Miksei menisi ja hyötykäyttäisi miestä? Ainakin hän saisi kunnollisen aamupalan, mikäli seuralaisesta ei olisi mihinkään.
Ja saisipa hän samalla hieman raitista ilmaa, jos sitä vaikka kävisi pienellä kävelyllä treffien jälkeen.
...hetkinen. Mitä hän juuri sanoi? Kutsuiko hän tosiaan tätä tapaamista treffiksi? Johan oli. Oli tainnut Sailan pää seota pahemminkin eilisillan jäljiltä. Eiväthän nämä mitkään treffit voineet olla. Aamupala satunnaisen pyhäpäivän soitteilijan kanssa. Eikä tarvinnut edes itse huolehtia maksamisesta. Tottakai piti kaikki etuudet ottaa vastaan, niin teki varmasti jokainen nainen, joka ymmärsi miesten tarkoituksen tässä maailmassa.

Puolta tuntia myöhemmin Saila astui kahvilaan. Hän antoi katseensa kiertää kahvilassa ja toivoi, ettei kukaan tuttu näkisi häntä. Hän sekä näytti, että tunsi itsensä kamalaksi. Hän oli jotenkuten yrittänyt siistiä itsensä, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi miellyttävä. Olkoon, hän oli ajatellut. Tänään hän ei jaksanut olla kaunis.

Saila katsoi tarkemmin kahvilassa istuvia ihmisiä ja huomasi Mikon vilkuttelevan syrjäisemmästä nurkkapöydästä. Sailaa hävetti, miksi hänen piti nähdä Mikko juuri tänään? Mikko tuskin katsoi häntä kovin hyvällä tänään. Saila toivoi, että pystyisi pakenemaan, mutta hän ei nähnyt ketään, joka olisi voinut olla hänen sunnuntaihäirikkönsä. Hetken Saila jo epäili, että kyseessä oli Mikko, joka halusi tahallaan kiusata häntä. Mutta ei, eihän se nyt Mikko voinut olla.
Kuka se sitten voisi olla? Saila katseli hämmästyneenä ympärilleen, näkemättä ketään epäilyttävän oloista mieshenkilöä.
Hetken epäröityä Saila päätti kuitenkin mennä hetkeksi Mikon kanssa istumaan, jospa häirikkö itse olisi myöhässä.
- Moi Saila! Miten menee?, Mikko kysyi.
- Paskahousun vierestä on hankala lähteä pää pystyssä, Saila tokaisi.
- Tabermannia. Sähän Saila runolliseksi rupeat.
- Tämä on niin luova tila. Tiesitkö Mikko muuten, että jotkut heimot
Papualla juo vain pelkästään krapulan takia päästäkseen lähemmäksi Jumalaa.
- No, pääsetkö lähelle? naureskeli Mikko.
- En ainakaan tänään, pikemminkin olen lähempänä Saatanaa ja helvetin liekkejä.
- Sano nyt edes miltä mä näytän!
- Sä näytät hyvältä. Hae kuitenkin itselles latte, niin katotaan sitten ne eiliset kuvat. Kai sä muistat että deadline on huomenna, sanoo Mikko samalla kun kaivaa Macbookin repustaan.
Saatuaan juomansa tiskiltä, Saila kävelee takaisin Mikon pöytään extralargelatte kädessään.
-Mä luulin, että tapaan täällä jonkun urpon, mutta onneksi se olitkin sä. Pelastit tämän päivän.
- Jeesus pelastaa vain krapulaiset kaunottaret.