Väistyvä pimeys

Runoilija Karpalo

Pimeän yön jälkeen
nousee viimein aurinko

           hyväilee säteillään
           lohduttaa valollaan

Arkana vielä, hapuillen,
ojennan käsivarteni

           vihdoin ihmistä koskettaen, kyyneleet silmissä iloitsen:

           ei kadonnut minulta elämä;



           minä hengitän!


           

 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Täytyy tosiaankin olla kiitollinen siitä, että saa olla elossa <3 
Kyllä!
Yksin kertaisesti vaan hyvä!!!
Kiitos!

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Sivut