Sielunsiskolle

Kuvalla on erittäin tärkeä tehtävä runossa. Lyhyissä runoissa, ensimmäiseksi tulevat mieleen japanilaiset tanka- ja haiku-runot, joissa virtaava aika pysäytetään hetkeen kuin valokuvassa, kuva on runo ja runo on kuva. Se ei selitä taustaa, eikä katso tulevaan. On vain tämä hetki, ja se on tärkeää.  Vaikka kuva ei liiku, lukijan mieli liikkuu kuvan ulkopuolelle tai omien tunteitten laineilla ajelehtien. Mitä itsessä tapahtuu runoa lukiessa, on joskus vaikea selittää, mutta sen tietää, että tapahtuu, joka saa pulssin nousemaan, joskus mielihyvästä, joskus myötätunnosta, joskus - tosin hyvin harvoin - myös kauhusta tai vihasta. 

Tosin runoutta on hyvin monenlaista. Vanha, mitallinen runous voi vaikuttaa musiikin tavoin. Eeppistä, kertovaa runoutta lukee kuin novellia, j.n.e. Itse olen kaikenlaisen runouden ystävä. Nautin, kun osaan etukäteen asennoitua siihen lajiin, millaista runoutta otan luettavaksi. Joskus runot ovat parhaimmillaan jonkun hyvän lausujan esittäminä.

Hyvää "sähkökatkotonta" syksyä sinulle, että voit lampun valossa pimeinä syysiltoina naattia kirjoista.  Siis mitä tekisimme, jos sähköt katkeisivat? Vaihtoehtoja on silloin aika vähän!