Hehkuvan raudan taipuisa taitaja
silmäsi kirkkaudessa hehkun,
samentuneet jo ovat,
kuulosi vasara sen varasti.
Kalke teräksen,
jätti sinut ikuiseen,
hiljaiseen maailmaan.
Vaipuen unohduksen suohon,
oli aika olla tärkeä,
nyt kylmä ahjo tervehtii tulijaa.
Musta paja muisto vain,
ei taivu teräs kätesi alla,
jalkasi hiljaa vauhtia antaa,
kiikkustuolille narisevalle.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut