Kauan sitten
ukin polvella istuin
ukin katse katsoi kauas
yli taivaanrannan
taakse äärettömän
Jäänsinisiä silmiä katsoin
ja näin saman
kuin hän
näin pahan ja hyvän
valon nopeudella
levittäytyvän
näin kaiken kauniin tuhoutuvan
ja taas uudelleen alkavan
näin pahan pahaan hukkuvan
ja jälleen pinnalle nousevan
Näin kun ukkini itki
ja silmänsä sulki
hän näki hyvän ja pahan
kilpajuoksun
taakse äärettömän
näkynsä ukkini
piti omanaan
läpi elämän
Kyynel valui vapauteensa
tietämättä mitään
pahuudesta
ja minä tuskin kuuden vanha
itselleni kaivan haudan
ukin syliin nukahdan
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava runo pahuudesta jonkin kestävämmän keskellä...
Saanko tämän omalle ukilleni omistaa...
Koskettavaa!!!
Sivut