erossa
päiväni kuluu hiljalleen
on toisen veljenä toinen
taivaan tähtien tuikkeeseen
kai nimesi kuiskata voinen
en koskaan sua omistaa
en rintaani painaa voinut
nyt yksinäni laulan vaan
suruisan kaihoisat soinnut
tulvii jostain sydämeen
tuo kaipuun ontto tunne
se tullut on kai jäädäkseen
ja ruokkii haaveitamme
sain tuntea vain hetkisen
rinnan, mielen hurmaa
nyt haavehet jo poistuen
toivon säälimättä surmaa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihanan oikea runo! Tulee "vanhat" tekijät mieleen... niin täynnä tuskaa, voimakasta tekstiä.
kaunis kaipauksen ja tuskan runo!
Kyllä tätä lukiessani huomasin kuinka pitkät ovatkaan käsivarteni ihokarvat, jotka pystyyn "pärähtivät" ja tunteita siten tehostivat. Todella riipaisevan upeasti kirjoitat kaipuusta, ikävästä, erosta.....
Tämä melankolia ja surumielisyys runoissasi saa minut aina yhtä valtaansa... niin kaunis, sanoinkuvaamattoman kaunis!
kaunis ja kovin herkkä teksti...
Kipeätä surun keinuntaa sointuvin sanoin: kaunista melankoliaa.
hieno runo
aivan mestariteos
toivon surmasta
vaikka ehkä sitä
ei voi niin vain surmata
ilman itseään
onneks joulu joutuu apuun
Pidin tämän vahvasta tunnelmasta...luopumisruno...niitä tarvitaan :)
Sanomattoman kaunista ikävää.
"....sain tuntea vain hetkisen" ....jälleen,mut pienistä hetkistäkin saa voimaa.
Todella kaunis runo kipeästä asiasta
vahva, tunnelmallinen runo!
Sivut