Villen muistolle
Villen toivetta ja muistoa kunnioittaen
Kirjoitettu pe 9.10.2015 Villen pyynnöstä aloin kirjoittamaan hänelle runoa
Elämältä kaiken sain
Hetken olin rikas
Rakkautta hain
Aika katoaa
Siivet hajoaa
Olen langennut enkeli vain
Ripaus kuolonlaulua
vähän enemmän
Langenneen ihmisen naurua
Elämä riistää
Sitä ei voi kiistää,
Hymyillen katson maailmaa
11.10.2015 Ville riisti hengen itseltään
Kirjoitan runoni loppuun 12.10.2015
Apeita katseita
Itkuisia silmiä
Matkallasi kohti taivahan pilviä
En syytä sinua
Sinulla oli raskas elämä
Olet ikuisesti mielessäni
Hyvä ystävä.
Silmistäsi kuvastui
Peilinlailla heijastui
Kokemus, mutta myöskin.
Kärsimys.
Olit yksi niistä harvoista
Jota katsoessani
Pystyin sisäistämään samaan lauseeseen
Sympatian ja empatian
Rakkaudella sinua,
Jään kaipaamaan .
Joskus kun itken,
itken ilosta, sillä.
Minulla oli kunnia tuntea kaltaisesi ihminen
Hymyillen katson maailmaa
Olet minulle,
Elävä legenda
- Unohdettu
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tuossa kohtaa syyttäminen olisikin turhaa, ei se enää mitään muuttaisi... mutta surullinen asia. Herkkä, hyvä runo.