Silta
Minä pyöritän kahvikupin reunoja sormellani, minä pyöritän sormeani, kahvikupin reunat musteen tahrimat, ja minun sormeni, mustat kuin mieheni iiristen pilaantuneet lammet, pilaantuneet silmät sanovat minulle, purot valuvat jo ja minä valun, osa minusta valuu mutta minun puroni eivät vuoda, minun jokeni viipyvät silmistäni, mutta nyt ne eivät tulvi kuin minun mieleni, kaatumaisillaan oleva ämpäri, jota hän viimeisillä voimillaan kannattelee kuin se todella olisi minä ja me todella olisimme me, kirkkaita rautaisten haarniskojen alla, raotat kypärää niin näet, taivas ja maa, vedenneidot ja haltijat, hän katsoo minuun ja minä imen myrkyn hänen iiriksistään, kuin kyynpisto laajentuneet pupillit ja minun mummoni vanha morsiusmekko revitään rintakehän kohdalta auki, osa ihoa lähtee tahmaiseen pintaan takertuneena mukana, mutta minä en, minä jään sängylle, jolle syvä vesi hukuttaa minut, mutta mies on merenelävä, hän ei huomaa vettä, hän liikkuu yhä kuin joku vedenalainen laji, jota ei ole vielä nimetty, ja minä pysyttelen paikoillani, osa rintakehästäni on auki ja se tekee minusta hauraan, paljastunut sydämeni riisuu minut vahvemmin kuin hän koskaan minun kehoni sisällä, olen palava ja polttava, ja vielä joskus hän saa kokea miltä tuntuu kun kuuman ihon kitka hankaa lihaa rikki, kaivautuu yhä syvemmälle aortan uumeniin, siinä liehuu yhä pitsinrippeitä, punainen väri ei sovi siihen, menstruaatio, epäonnistunut ovulaatio hääpedillä ja minä huudan huudan
huudan, kuten oikeaoppisen naisen kuuluu, ja hän kääntää kylkeä sanoo, sinä olet sopiva ja minulle valmis, ja samalla, minä veistän piikit sisälleni, kasvatan lihaani kirveen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi