Pikkuinen Pippurimylly

Runoilija Pikkuinen Pippurimylly

nainen
Julkaistu:
1
Liittynyt: 19.2.2006
Viimeksi paikalla: 13.10.2017 21:36

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 

Puolen tunnin rakkaustarina

 

Minä pidän sinusta tänään.

Minä pidin sinusta eilenkin. Ja viime sunnuntaina.

Osaat suudella niin kumman hyvin, viedä jalat altani ja kantaa minut sänkyysi kertomatta minne olemme menossa. Vaikka minä tiedän, ettet ehkä ole hyväksi...Kuinka voisit olla?

Minä vahvana ja itsenäisenä lankean jalkoihisi aina kun sitä pyydät, minä pelkäämättömänä epäröin sanojani edessäsi..

Minä jaksan odottaa, hetkestä toiseen. Puhkun kärsivällisyyttä, vaikket tiedä mitä haluat. Osaat olla niin hyvin yksin, ettet ehkä osaakaan olla me. Puhut paljon ja sanot ettei meillä ole mitään yhteistä.

"Me ei keskustella", sinä sanot. Ja minä olen hiljaa.

 

En vain osaa, haluaisin huutaa. Luen kuolinilmoitukset Helsingin Sanomista. Ethän sinä ymmärrä miten hassua se on, että olen tehnyt niin jo kauan.

 

Ja tässä minä olen, lähes puolen vuoden jälkeen, kiltisti odottaen soittoasi, ymmärtäen jokaista liikettäsi ja oikkuasi. Minä annan sinulle tilaa ja iltaisin maatessani vieressäsi kuiskaan hiljaisuuteen: älä mene..

Minä annan sinun suudelmasi otsalle humalluttaa, sinun kosketuksesi polttaa reikiä ihooni, sinun katseesi nähdä syvemmälle kuin haluaisinkaan. Minä tarkkailen sinun huuliesi liikkeitä ja suutelen ne hiljaisiksi. Kosketan käsivarsiesi voimakkuutta

ja kysyn voinko jäädä yöksi.

Sinä nyökkäät. Olen siinä hetkessä sinun ja lyhyen sekunnin ajan annat itsesi minulle. Yöllä vedät minut syliisi, anna minun jäädä niihin hetkiin. Pysäyttäisitkö ajan? Haluan istua vieressäsi hiljaisuudessa, opetella luomiesi paikat ja maalata kämmeniisi minun elämäni ja tulevaisuuteni.

 

Ja aamulla sinä nouset. Jätät minut nukkumaan pelkoani pois. Kuulen sinun ajavan partasi, lukevan lehden. Syöt aina aamuisin muroja. Etkö koskaan kyllästy rutiineihisi?

Etkä suutele minua otsalle kun lähdet. Huudat oviaukosta hyvästit, ja minä annan ensimmäisen kyyneleen vierähtää poskelleni sinun sulkiessa ulko-oven.

Ja minun sydämeni kysyy: miksi jälleen?

Miksi makaan sinun tuoksussasi, kiihkeän yön jälkeisessä väsymyksessä. Miksi annan itseni rakastua, tietäen kuitenkin, että se hetki vielä koittaa kun suljen ovesi takanani viimeistä kertaa.


 

Sinä yönä pakkanen on julmempi kuin aikaisemmin. Luoksesi on niin lyhyt matka, että jätän lapaset kotiin. Olen yllättäen hyvällä mielellä. Meillä on vielä mahdollisuus, nyt osaan olla toisin, tulee vielä öitä jolloin nukahdan ennen sinua.
 

Se hetki pysähtyy. Ensimmäistä kertaa huomaan, että sinulla on siniset silmät.
 

Minun sydämeni pirstoutuu keittiösi lattialle pienemmiksi palasiksi kuin koskaan aikaisemmin. Lupasin, etten itke, ja kuitenkin kyyneleet valuvat poskilleni niin kovin lämpiminä. Halaisit minua, sulje minut syliisi, minun sydämeeni sattuu. Sano, että näen pahaa unta, lupaa herättää minut suudelmallasi vielä vuosienkin päästä. Anna minun maalata meistä edes ääriviivat. Mustat jäljet valkeaa paperia vasten..

Mikset anna minun rakastaa sinua?

 

Jokainen askeleeni vie minua kauemmaksi sinusta. Ylitseni lentää lentokone niin kovin matalalla.

Sydämeni lakkasi hengittämästä kun sanoit minun olevan kaunis.

oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Niin aitoa ja rehellistä kerrontaa, niin herkkää, surullista ja koskettavaa sanailua. Todella kaunis kokonaisuus, vau. 
Tää koukutti mukaansa lukemaan! Olen laiska lukemaan muutamaa riviä pidempiä tekstejä, jollei ne imaise heti alkuriveiltä kunnolla mukaansa, ja tämä tekstisi otti heti pikkusormen lisäksi koko käden ja kuljetti loppuun saakka. Oisin jopa lukenut pidempäänkin. Kiitos tästä! :)

Upeaa kerrontaa elämän haikeudesta.
Tuollaiset tarinat ovat aina niin kipeitä, kaikin puolin. Kokemusta on.
 

Käyttäjän kaikki runot

Syntymäaika: 
22.8.1988
Runojen lukumäärä: 
1