Nimetön
Leijuu hiutale hiuksiini,
kutittaa nenänpäätäni.
Lumivaippa valaisee pimeää pihaa.
Minä seison siinä tuntien vihaa.
Onko se oikein?
Ihminen joka minua satutti on nyt onnellinen,
minä särkyneenä enkelinä itken,
katkeruuden kyyneleitä.
On kulunut vuosi siitä kaikesta.
Miten paljonkaan on tapahtunut.
Edelleen olen kuitenkin yksin.
Matka jatkuu, ehkä vielä joskus...
Osaan antaa anteeksi.>
Muistan kuinka käveltiin lumisateessa pitäen toisiamme kädestä kiinni. Enään en kaipaa sinua, tunnen vaan vihaa ja katkeruutta siitä että sinä olet onnellinen kaiken sen jälkeen miten kohtelit minua "toisena naisena"! Ehkä vielä joskus osaan antaa anteeksi, tiedän että se aika tulee.. Joskus..
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
