Kaunatar

Sinä olet ujo kajastus
ja puiden läpi siivilöitynyt päivänsäde.

Olet naurun helähdys.
Yksi vain kerrallaan.

Olet päältäpäin kuulas ja kirkkaaksi kiillotettu,
virheettömästi värjätty ja rakkaudella hiottu,
herkkä sinisesi tavoittelee turkoosia.

Keimailet kuin kissa ja kehräät kuin urheiluauto,
varsinkin kainojen katseiden alla,
mutta kuinka sinä käyt kuoppaisella tiellä,
kuinka sinä kiihdyt, kuinka ajat ojaan?

Tahdotko toisinaan vain pehmeän peiton,
rajattomasti aikaa ja yksinäisyyttä?
Oletko koskaan erityisen piikikäs,
särytkö milloinkaan?

Oletko syksyisin lehtien hautajaistanssi,
runoilijaneron kaukainen toive?
Onko varpaidesi välissä tuhnua,
vai oletko täydellinen vain?

Tunnenko sinua?
Tunnenko lainkaan?
Arvaanko oikein,
vai menenkö halpaan?

Sinä veit minut tanssiin ensikohtaamisella,
suloisiin unelmiin, taivaanrantoja maalaamaan.
Vaikka sinä olet metsän yksinäisin susi,
sinua on niin helppo rakastaa.

Minä olen vain tavallinen tyttö,
tavallista verta, tavallista lihaa.
Vaikka sinä olisit täysin saavuttamattomissa,
kuinka voisin vastustaa?