impromptu

Illalla kerran mielin murheisin
mä kosken partaalla katselin,
kun aallot yhä uudet voimakkaina
toistensa kanssa kilpailivat aina.

Niin voimakkaasti huminansa soi
kuin vapaitten ääni yksin voi.
Riemuiten he kulki polkuaan.
Sanat nää kuulin pauhussaan.

Eteenpäin käyvät lapset Vellamon
eikä estä heitä käsi kohtalon.
Ei kadota se koskaan onneaan,
vangita ken ei anna sieluaan.

Kuin mekin ihmislapset riemuiten
eteenpäin kulkisimme onnehen,
jos voimamme me kerran tuntisimme,
kahlehitta käydä tohtisimme.