iiropoika

Runoilija iiropoika

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen">♥</span> iiropoika kuva
mies
Julkaistu:
4
Liittynyt: 6.10.2005
Viimeksi paikalla: 26.6.2017 12:21

Asuinpaikka: Kotka
Syntymäpäivä:
10.1.1967

 

Rautalankaääliö ja ääliön rautalanka

”Voi helvetti”: kuului kulman takaa, ennen katujen kohtaamista. Vaaleansinisen talon rapistuneet seinät ja Mira terästivät korviaan. Mitähän näky avaisi avautuessaan. Kulman takaa paljastui epämääräisen näköisessä solmussa fillariin kietoutuneena oleva kaveri. Kesän näköinen lierihattu lepäsi maassa nolon näköisenä. Kaveri tuntui jatkavan oudolla kielellä, joka ei Miran korviin kalskahtanut millään tavalla tutulta. Äänenpainot viestittivät jotakuinkin samaa sanomaa kuin aikaisemmat sanat.

Mira pysähtyi katselemaan miestä, joka ei tuntunut lainkaan huomaavan häntä. Oietessaan solmustaan hän huomasi Miran ja tokaisi hänelle hymyillen:”ketjut”. Tuijottaessaan mustuneita sormiaan, jatkoi selvitystään. ”Mä hyppäytin tosta tieltä jalkakäytävälle ja taisin samalla vaihtaa vaihdetta ja pääsivät kai löysälle, ja tää rasva ei kyllä lähe millään sormista. Pesupulverilla varmaan liukenis tai sitten jotain hiovaa svarsfegaa. Rantahiekka olis kans hyvää saippuan kans”

Mira katseli ja kuunteli selitystä. Tuntui, että kaveri ei olisi puhunut lainkaan hänelle, vaikka katse välillä vilahteli Miran silmissä. Mira tokaisi ikäänkuin vastatakseen:”sun hattu”. ”Juu, se on mun tekemä. Mä oon tuhonnu kaikki mun vanhat housut noita värkätessäni”: kaveri vilkaisi taas nostoaikeisia sormiaan.

Mira kävi läpi silmiään. Tummat pitkät hiukset, takaa ponnarilla. Karanneita säikeitä korvien päällä. Tummat erottuvat kulmakarvat vihreiden surullisten silmien yläpuolella. Jykevä suoraviivainen nenä ja valloittavan ilmeikäs suu, joka sanojenkin välissä jatkoi puhettaan. Pitkä ja sopusuhtaisen näköinen vartalo, farkut ja punainen huppari, joka oli aiemmin kaverin ollessa solmussa valahtanut puoliksi päälaelle. Jalassa ränsistyneen näköiset sandaalit.
 

Sisään rakennettu

silittäminen, siliämisen ehto.

 

Mira jatkoi keskeytynyttä rooliaan. Samaan usein toistuvaan sävyyn matkasi kaupalle. Hänen astuessaan kaupan ovista, kuului taustalta kolinaa ja ähinää. Miran suu taipui väkisin hymyyn. Hän kaiveli muistiaan käsille ja päätyi kassalle. Kassalla oli veikkausaddikti, jolla oli äveriään oloinen pinkka kuponkeja. Mira pohdiskeli mielessään ollako pessimisti vai ei. Realiteetit huomioon ottaen totesi anakin tässä kohtaa olevansa.

Kaveri ilmestyi Miran selän taakse tutunoloisella kolinallaan. Sillä näytti olevan selkeästi jokin laskutoimitus meneillään, joka liittyi sen sylissä oleviin tavaroihin. Kulmankurttuisen hetken jälkeen nosti päätään ja hymyili:”Moi”.

”Moi, mitens sul noin kesti. Irtosko taas”: Mira uteli. Hassu kirpeä mieli tirskui hänen sisällään. Tirsku kiusasi hänen suupieliään:”tuliks nälkä”.

”Niin kauan kun ei uhkaa henkeä, niin ei hätää”: kaveri totesi, hieman kurkoittaen varpailleen, jotta näkisi Miran selän taakse jossa veikkausasiamies jatkoi puuhiaan. ”Mut sillä on tapana hyökätä kulman takaa”

 

Se tulee, se tirskuu väkisin

ei, ei se kysele

onnella ei ole tapana

lupia kysellä.

 

Mira maksoi ostoksensa ja seurasi pakatessaan kaverin ostostapahtumaa. Mies tuntui häilyvän omissa maailmoissaan. Punainen maito, kaksi omenaa, ananaspurkki ja tölkki olutta. Silmät seurasivat kuin tennisottelua ostosten vilahdellessa viivakoodinlukijasta. Mira huomasi pakkaavansa tavaroitaan teatraalisen hitaasti viivyttääkseen näytelmää.

Tumma pitkähiuksinen nuori kassaneiti ilmoitti ostosten loppusumman. Äänestä kaikui ristiriita. Kainous ja tarmokkaan selkeä, kuuluva aksentti eivät jutelleet keskenään:”viisi euroa ja kymmenen senttiä”. ”Onkohan teillä väärä hinta tuolla hyllyssä, ei se haittaa”: kaveri tuumaili.

Mira ei tohtinut viivytellä pitempään, vaan siirtyi kohti uloskäyntiä. ”Hei, oota vähän, tuun ihan heti”: hän kuuli selkänsä takaa ja tunsi kuinka sanat tunkeutuivat häneen. Mira kummasteli, miksi hän ei tuntenut lainkaan totunnaisia tuntemuksia. Ei ujottanut, ei hävettänyt, ei mitään epäilyttävää herännyt hänen mielessään. Tirskuminen vain yltyi ja tuntui päässä vähän hassulta:”Lopeta tinkiminen”: Mira heitti naurahtaen ja hieman hetkeksi sävähti omaa syvän aitoa naurahdustaan.

Mira jäi kaupan ulkopuolelle odottelemaan ja huomasi kaverin liikkuvan kassalta. Kaveri pääsi tuulikaappiin ja aivan kuin törmäten johonkin, kääntyi takaisin. Ovet jäivät hetkeksi auki ja Mira kuuli kaverin tohkeisuuden:” tääl lukee nelkytkolme senttiä ananaksille, toi pitäs varmaan korjata”.

Ovet kohisivat jälleen ja kaveri pääsi ovista ulos:” Mä oon Rautsi, tuntuu tyhmältä sanoo moi jos ei tiiä nimee. Mikä sun nimes on”.

 

Varjojen jutellessa

lähteet hiljenevät

jäävät kuuntelemaan

varjojaan.

 

”Mira, onks toi Rautsi kutsumanimi”: Mira joutui räpäyttämään silmiään. Kaverin katse oli niin intensiivinen, että Mirasta tuntui kuin kaikki hänen ajatuksensa olisivat levinneet pitkin kaupan pihaa. Hän vaihtoi hieman asentoaan ja huomasi Rautsin huomaavan puolustuksensa. ”Joo, Raunoksi ristivät. Se juontaa isäukon faijasta. Mä oon vähän niinku kunnianosoitus”. ”Se oli sodassa tarkka-ampujana ja tais tuottaa suvulle mainetta ja kunniaa, mut eli kai aika rankan elämän, se oli siis Rauno kans, Syrjäsuon Rauno”.

Mira kuunteli ja pohti kaverin katsetta miettien, ettei tuo tarkka-ampujan rooli kovin kauas ampunut jälkeläisessäkään. ”No sulla on sitten risti kannettavana, rautaristi”: Mira tuumasi, myhäillen omaa viekkauttaan. ”No se oli hauskasti sanottu”: Rautsi tokaisi ja nauroi syvää tarttuvaa naurua. Mira kuunteli ja hänestä tuntui kuin rytmikäs basso olisi värisyttänyt koko hänen kehoaan. ”Oleks sä pitkälläkin lenkillä vai onks vaan sattumaa, ettei olla osuttu vastakkain”. ”En oo, mä muutin tuonne rantsuun. Siihen vanhaan kerrostaloon, rantakadulle, jos tiedät”. ”Joo, kyllä mä sen tiedän”.

Kaveri ojensi Miralle kättään:” näkyillään, sun kans on hauska jutskailla, tunnut niin vilpittömältä”. Mira toimi kätensä kanssa vaistomaisesti. Mielessä vilisi ”kuin myös” sanat, jotka eivät jostain syystä saaneet julkaisua. Totesi vain hymyillen, samalla tuntien lämpimän käden voimakkaan puristuksen kädessään:” näkyillään”. Puristus oli hallittu ja juuri oikeavoimainen ja tuntui silmien saattelemana rentouttavan hyvälle.

 

Hallitsemattomat hallitsijat

käyttävät voimiaan

täsmällisen tarkasti

oikeavoimaisesti.

 

Mira odotti tovin Rautsin lähtöpuuhia seuraten ja lähti kävelemään loittonevan selän perään. Mielessä vilisi kaikkea päivän kulkuun ja kuluttamiseen liittyviä askareita ja kuin pisteenä ajatusten lauseisiin, kaveri. Pakonomaiset arjen elon välttämättömyydet tuntuivat hassusti ihan ”that`s it” jutuilta, kun niiden väliin oli rakennettu iloinen välisoitto.

Mira pääsi talonsa pihamaalle. Hän oli muuttanut kolmisen vuotta takaperin isoon omakotitaloon joka oli pilkottu erikokoisiksi huoneistoiksi. Yhden viisikymmenneliöisen pesän hän oli saanut vuokrattua itselleen ja viihtyi. Ympäristö ja ihmiset olivat miellyttäviä, vaikka joskus viikonloppuisin meno oli koomisen vilkasta.

Yläkerran asukki astui juuri ovesta ulos ja Mira tokaisi:”tere Ile”. ”Moikka, haitko täydennystä?”:asukki lähestyi Miraa. Mira jatkoi naapurille puhuen niitä näitä ja kummasteli mikä hänessä virtaa ulospäin. Hän ei meinannut saada yhtä ajatusta loppuun kun oli jo kaksi uutta tulossa. Ja Ile yrittää vielä hidastella.

Vartin päästä hän huomasi, että piti naapuria vankinaan. Ile yritti vaivihkaa ottaa muutamia askelia autopaikoille päin, eikä Mira ollut ihan varma oliko hän ottanut askelia samaan suuntaan:” sori, mä pidättelen sua, olisit sanonu jos sul kiire”. ”Ei se mitään, mut nyt on mentävä, moro”.

 

Lauseiden väleissä

jutellaan juuri

ja juuri juuri

keventää elämää.

 

Mira Lähteenmäki

Rantsu heräsi aamuyöstä kello 4 ja 12. Raotettuaan tuon tarkistuksen ajaksi silmiään, jäi tuijottelemaan toviksi silmäluomiaan. Vuoristorata oli sen verran hektistä, että päätti nousta hetkeksi ennen uutta yritystä. Väkisinmakaaminen on rikos. Sen hän oli ajan kanssa oppinut rullautuessaan lakanoihin. Ruumis on valmiiksi säkissä.

Miettiessään heräämiseensä syitä, palasi hän aina samaan neljään aakkoseen. Kahvia laittaessaan pohdiskeli, keittääköhän kuinka moni kahvinsa samalla metodilla. Summittainen, ylimittainen määrä vettä pannuun ja pannusta annostellen mitta-asteikon näyttämään rajaan. Ja loput viemäriin. Jos suomessa on talouksia 2,5 miljoonaa ja pannuun jää puoli litraa viemäriin, ni sehän holauttaa joka aamu reilu milli vettä harakoille. Land of a thousand lakes. Eikä se päivän ainoa pannu ole. No, ehkä joillakuilla sivistyneemmät tavat ja jotkut viherpiiperöt juo varmaan teetäkin.

Siinä Mirassa oli jotakin alkukantaisen koskettavaa. Liekö juuristo, elämäntapahtumat ja kuinka elämän tuulet ja myrskyt häntä kuljettaneet. Isukit ja äitiset antavat perussuunnan tai suunnattomuuden ja nahisevat siskoset ja vellokset määrittelevät hierarkiaa. Ja oiskohan se niin, että sielullisuus läheisille kaipaa juuri sitä asemaa, missä on aikanaan kypsennetty. Siellä on ainakin turvallista tai turvatonta.

Aamulehdenjakaja rullasi portaita alaspäin tutulla vauhdilla. Vauhdikkaasti, mutta hiljaa. Vakijakajien tuuraajat huomaa erilaisista tempoista ja empatioista. Puolessa vuodessa oppii kuulemaan kodin. Jääkaapin jaksollisen elämän, naapurin promillet, yläkerran tarpeet ja pienet tutut raksahdukset. Aina kun ilmestyy uusi ääni hiljaisuuteen, saavat kulmakarvojen lihakset hetken aikaa opetella sitä. Lidlin tyhjä ohutmuovinen cokispullo avonaisen ikkunan vierellä kuulostaa täysin sopimattomalta ensimmäisellä kerralla. Se on katastrofi.

Punertavat hiukset, vähän rempallaan sinne sun tänne ja takaa iskostettu jotenkin pelkällä solmulla. Vähän alaspäin katsottava, muttei lyhyt. Kivat korvat ja ihana naisellinen vaaniva pilke silmissä. Aistikas suu, joka muistutti käytökseltään jotain pitsipukuista tonniseitsemänsataalukua. Hoikka uuma ja leveä lantio ja paitaa kauniisti pukemassa pienet rintaliivittömät rinnat. Hame ja Mira.

Rautsi kömpi takaisin tuonelaan pyörittäen vielä mielikuvaa päässään, ennenkuin vajosi syvempiin mietteisiin.

 

Hameenhelmat kutittavat

syvimmän sisimmän

suojaansa motittavat.

 

Rauno Syrjäsuo

Miran aamu alkoi ristisilmäisesti ja vauhdikkaasti. Aamuöisen heräämisen, Mira katsahti puhelimesta kello 4 ja 12, ja pyöriskelyn jälkeiset unet ja usean luurin torkutuksen jälkeinen ylösnousemus tuntui juuri siltä. Mira kaappasi aamupalaa reppuunsa ja ryntäsi pyörälleen. Tukka hulmuten aamuaurinkoa kohti.

Päivä oli kaunis ja aurinko lämmitti nopeasti unet Miran mielestä. Ohittaessaan rantakadulle johtavan risteyksen, hänen eilen tuntemansa tirsku palasi käväisemään hänen mielessään. Mira ravisti päätään, jotta sai ajatuksensa kiteytymään työhön. Hänen ensimmäinen asiakkaansa saapuisi yhdeksältä ja siihen oli aikaa 10 minuuttia. Aamuisen kasin palaverin hän oli kuitannut toisella torkulla. Kaupungin keskustaan päin viilettäessään hän hymyili.

Mira kurvasi työkkärin eteen asetetun polkupyörätelineen luokse aivan liian suurella vauhdilla. Oivaltaessaan, ettei pyörä pysähdy ennen telinettä, nousi hän satulalta polkimien päälle seisomaan ja yritti lisätä jarruvoimaa koko painollaan. Yritys pysähtyi dramaattiseen telineen kirskahtavaan kolinaan ja toisen fillarin puolinaiseen kaatumiseen. Mira jatkoi matkaa tankoa vasten, saaden onneksi jaloilla maasta otteen. Aurinkolasit rämisivät työkkärin seinää vasten ja Mira tunsi rintalastassaan kivuntunteen. Liikkuvien osien seisahduttua, Mira katsahti salamannopeasti ympärilleen. Näkikö kukaan. Hän huomasi tuijottavansa pelästynyttä vanhempaa rouvaa silmiin ja kuuli:” eihän teihin vain sattunut?”. Mira yritti vastata mahdollisimman tyynesti:”ei tässä mitään hätää, jarrut pettivät, tai jalka lipesi. Ei tässä hätää ole, ei satu”. Rouva jäi seisomaan vielä paikalleen ja Mira kaappasi aurinkolasit seinänviereltä ja asetti ne hiusrajan pintaan, lukitsi pyörän ja livahti ovista sisään.

Mira näytti kellokorttia lukulaitteelle ja kirjasi itsensä sisään. Käytävällä tuli vastaan kollegoja, joille Mira toivotti huomenia. Mirasta tuntui, että naiset katsoivat häntä tahattoman pitkään, mutta kuittasi asian kuvitelmaksi äskeisen ulkona tapahtuneen räminän johdosta. Hän meni hissille, jonne oli juuri astumassa nuori miehenalku. Hissin ovien sulkeutuessa, Mira kysäisi:” mä meen toiseen kerrokseen, kuis sä?”. Miehenalku vastasi hänelle menevänsä samaan kerrokseen, mutta outo hymyä piiloitteleva altakatseleva ilme kasvoillaan. Mira ajatteli, että mikä helvetti näitä ihmisiä vaivaa. Kaveri sai katseensa ylös, mutta hymy vain kasvoi.

Mira livahti hissistä ensimmäisenä ja riensi työhuonettaan kohti ja huomasi asiakkaansa odottelevan jo oven vieressä odottelevilla penkeillä. Mira huikkasi sorahtavaan sävyyn:” mul oli vissiin aika sulle”, ja hymyili perään. Miran avatessa ovea, nuori nainen totesi hänelle hymyillen:” joo, sulta puuttuu toinen linssi noista sun aurinkolaseista”.

Mira oli syntynyt Tampereella vuonna -85. Hän oli Pispalan vinoon juurtuneita tyttöjä. Pyhäjärveen kastettu ja harjun laella aakkoset opetettu. Yläluokat Mira suoritti Hämeenpuistossa ja lukion Tampereen lyseossa. Kasvoi täysiveriseksi Mansen likaksi. Miralla oli yksi häntä 3 vuotta vanhempi sisko ja isä oli VR:llä ratamestarina ja äiti oli. Hääräsi erilaisissa yhdistysten askareissa ja rouvitteli kahvia milloin minkäkin ry:ten jäsenille. Mira omasi vankan yhdistyspohjasivistyksen. Yhteiskuntatieteen maisteriksi Mira päätyi niinikään Tampereella.

Mira sai muutaman asiakkaan löytämään itsensä ja ruokatunnille poistuessaan kävi vilkaisemassa kadonnutta silmäänsä. Silmä löytyi, mutta ei enää tehtäväänsä soveltuvana.

Mira lopetteli päiväänsä neljän hujakoilla. Työasiat alkoivat hiipumaan mielestä ja mielessä vilahti Rautsi. Hän palasi koneelle, jonka oli ehtinyt jo sulkea ja pienen hetken syyllistyttyään avasi sen, kirjasi itsensä sisään ja kirjoitti asiakashenkilöhakuun Syrjäsuo. Tietokantaan ilmestyi 12 asiakasta ja Mira huomasi, että yksi Rauno. Klikatessaan auki tiedoston, huomasi osoitteen olevan Rantakatu 8 a 2. Vaistonalaisesti Mira vilkaisi kiinni olevaa ovea, jonka jälkeen hymyili itselleen, hieraisi huvittuneena leukaansa, ei parta pahoille kasva.

Rauno Iivari Syrjäsuo, työtön, työnhaku voimassa. Eronnut. Paljon erilaisia työtehtäviä monelta alalta. Liki tasaisin välein kadonnut opiskelemaan ja viimeisin tutkinto merenkulkualan insinööri, ylikonemestari. Edellinen käynnissäpitoinsinöörin tutkinto suoritettu iltakoulussa ja sitä edelsi koneautomaatioteknikon tutkinto. Mira mietiskeli hymyten, että tuostakohan se kolina johtuu. Kaksinkertainen insinööri ja yksinkertainen teknikko. Syntymävuosi -74 ja paikkana Kotka.

 

Valkoisia valkoisella

ketun helminauha

näkyy vain

kauniina painanteina.

 

Selite: 
Jatketaanpa tarinaa...
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Pidänpä tästä kovasti. Taidokasta sanojen käyttöä, tarina kantaa ja vie mukanaan. Lisää? :)
 

Käyttäjän kaikki runot

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen">♥</span> iiropoika kuva
Syntymäaika: 
10.1.1967
Runojen lukumäärä: 
4