Kävelen rauhassa.
Vailla huolta.
Ihmisten keskellä, turvassa.
Askeleeni on kevyt kuin uni.
Leijun tyhjyydessä, kiidän portaita alas.
Pitkä, synkkä hahmo ilmestyy eteeni.
Kaikki vilisee silmissäni.
Melko tyly palautus maan pinnalle.
Tunnen paniikin.
Pelon.
Se ei käänny. Hyvä.
Värit ovat liian kirkkaita. Suorastaan juovuttava trooppisten sävyjen kimara.
En näe mitään.
Tunnen kuinka hahmo edessäni huomaa minut.
Tunnen sydämeni pirstovan itsensä heidän nauraessaan.
Putoan usvaan.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hylätyksitulemisen pelko ja muutkin pelot ovat varmaankin tuttuja niin nuorille kuin vanhoillekkin. Surullisensävyinen, hyvin tuntoja kuvaava runo!
Pelon tunne saatu hyvin esiin!