Tuntuu
kuin vasta eilen olisin nähnyt hymysi ensimmäisen kerran, tuntenut pehmeän tuoksusi nenässäni ja antanut aistieni jäädä leijumaan hetkeen, jonka toivon kestävän.
Se kesti.
Vain hetken.
Valtava epätietoisuus ja tiedottomuutta varjostava piina varjostaa ajatuksiani keskellä kirkkainta päivää.
Näen ihmisten ympärilläni kiiruhtavan askareissaan.
Hoputtavan minua.
Miten pari riviä tekstiä voikin satuttaa,
kuin jäisten veripisaroiden säälimätön kuuro.
Olen kuuro maailmalle ympärilläni.
Selite:
ja taas ah-niin-klassillista teiniangstia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
wau, pystäyttävä ja todella hieno runo.
pystyn samaistumaan.