Mikä on se tunne, kun aamulla herää ja tuntee olevansa tärkeimmästään liian kaukana?
Onko se kaipuun tunne vai merkki säälittävyydestä.
Kerro sinä, sillä minä en sitä tiedä.
Ilta tuo mukanaan demonin joka ei rauhaan jätä, se syö viimeisetkin hyvät asiat mitä on jäljellä ja jättää tyhjän kohdan sieluun.
Tyhjä kohta sielussa pakkaantuu pelolla ja vihalla jotka yhdessä tekee tuhojaan.
Yksin pimeässä seison, mutta halu elää tuo valoa.
Tuo valo, vain himmenee päivä päivältä.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Teki vähän kipiää lukia tälläästä,osui niin kohdalle! hyvä runo :)
Viiltävä ja riipaiseva. Myötätuntoinen toiveeni sulle runon muodossa:
Kun viimeinen lanka katkesi
Kun voiman kaipuukin loppui
särkyminen ja kuiskaus
Auta!
Tuuli ensin hiljaa
sitten latvat alkoivat humista
Sulaa Kultaa
sydämen täydeltä
hieno ja koskettava runo