- seison ja katson tyhjyyteen
kaikkien menneiden syksyjen muistot
sulautuvat yhteen, tiivistyen
sen saman polun ympärille
siinä samassa vanhassa metsässä
missä me aina käveltiin
- aikaan ja paikkaan joita ei enää ole
putoilevien lehtien välissä
näen varjosi, loittonevan selkäsi
tummien hiustesi aaltoilun,
ilmeettömän hymysi,
äänettömän naurusi
- ei ehkä koskaan ollutkaan
kaikkien menneiden syksyjen muistot
sulautuvat yhteen, tiivistyen
sen saman polun ympärille
siinä samassa vanhassa metsässä
missä me aina käveltiin
- aikaan ja paikkaan joita ei enää ole
putoilevien lehtien välissä
näen varjosi, loittonevan selkäsi
tummien hiustesi aaltoilun,
ilmeettömän hymysi,
äänettömän naurusi
- ei ehkä koskaan ollutkaan
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit