Halkeama huoneen katossa

Istumme sohvalla
Ja katselemme halkeamaa huoneen katossa
Puhaltelet savurenkaita
Minä en osaa niitä vieläkään
Silitän hiuksiasi
Sinä et pidä siitä edelleenkään  

Mitä kaikkea Me olemmekaan kokeneet?
Suuria tunteita, pieniä ajatuksia,
Iloisia yllätyksiä ja karvaita pettymyksiä,
Lampaiden laskentaa nukahtamatta,
Auringonnousuja kesäisillä hiekkarannoilla

Istumme sohvalla
Kuinka moni tuota halkeamaa onkaan katsellut ennen meitä?
Ovatko hekin puhallelleet savurenkaita?
Ovatko hekin silittäneet jonkun päätä?
Emme voi tietää,
Koska he olivat meille täysin tuntemattomia

Ja mitä kaikkea tuo halkeama onkaan nähnyt?
Naurua, itkua,
Onnellisuutta, tuskastumista,
Hauskanpitoa, lohdutusta,
Ruuanlaittoa ja kissankarvoja

Mutta eihän edes ollut mitään ”Meitä”
Se oli vain ilmassa leijuva ajatus Sinusta ja minusta
Eikä sitä ajatustakaan enää ole,
Koska vaihdoimme sen johonkin muuhun

Mutta halkeama huoneen katossa pysyy
Ja Sinun ja minun jälkeen
Halkeamaa tuijottavat jotkut toiset,
Joille me olimme täysin tuntemattomia