jääkauden jättämillä kallioilla on oma kielensä

No sanotaanko turistina näin, että...

Kirkas auringonpaiste
ja musiikki sokaisee

se sekoittaa maailmani

järki varoittaa,
mutta sydän ei kuuntele

uhratessani unelmani
unelman tähden,

sen sieluni rauhan,

jolla toisten joukossa
aistii tappion ja

toisten joukossa
asioita, joiden
edestä kannattaa
taistella ja kuolla

ja jos kohtaamme
elämämme uudet
asiat niihin
valmistautumattomina,
saatamme rakastua
mahdottomaan

ja aina on
kuitenkin muistettava,
että rakkaus on voima,
joka voi luoda tai tuhota

riippuen siitä
mistä tuulenpuuskat
kulloinkin tulevat
vapautuessaan vankeudestaan


Hieno runon värkkäsit kännykkäturistille ;)
 

Jännä tunnelma, jospa nuokin mistä lie tulleet ovat joskus niitä saarelaisia

Olet löytänyt todella upean ja omaperäisen kipinän runoihisi.
Luovuutta ja ilmaa!
Pidän näistä todella paljon.

Vivahteikas runo, joka ei kaikin osin avaudu ainakaan ensi lukemalta ja hyvä niin. Tulenpa joskus lukemaan uudestaan ja mahdollisesti kommentoimaan toistamiseen. 

Totta toden
Niin hohtavan kaunista

Erinomaisen tunnelmallinen runo. taitavasti kirjoitettu

Tämä kolahti. Mahtava. 

On hiano😂 ja niin maar pirun tosi. Muistan hyvin ekat lapin reissut ja sen hiien ihmetyksen kuin nuo on niin mukavia ja nää maisemat hianoi. Poroja pihoilla ja teillä makoilee.
Nyt on käyty Kuusamokin niin mionta kertaa ettei kodista erota ja nuo turistit ne meille et kun ootta mukavia ja täällä on hianoo...porotkin ihan pihaan tuppaa. Jesss😍

Kuten uusimmassa runossasi, luontokuvat ovat tässäkin koettuina syntyneet! Runosikermässä on hauska rakenne, jotka voisi nimetä tulokas - juurtuminen - koti! Myös puhekielen käyttö antaa runoille vahvan kalliopohjan paljaiden varpaiten alle.