Pohjoistuuli

 
Unisen metsän keskellä viileä pohjoistuuli hivelee entistä herkempää ihoani ja se saa aikaan pieniä eufoorisia tuntemuksia. Suljen silmäni ja keskityn kuuntelemaan mitä metsä haluaa minulle kertoa. En ole täällä yksin. Tuulien pienet värähtelyt kertovat sinun olevan läsnä, ja vaikka olen pimeässä metsässä teet olostani turvallisen. En näe sinua mutta tunnen sinut. Mitä enemmän tuulenvire hellii paljasta ihoani, sitä lähempänä sinä olet.
Epävakaa maa jalkojeni alla tuntuu epämiellyttävältä. Pienet kuivuneet ja terävät neulaset pistelevät paljaita jalan pohjiani. Osa puista hengittää kauniisti, osan tarina on tullut loppuun ja pienet taimet opettelevat kuinka selvitä karussa maassa. Korvani eivät enää kuule kuiskauksia ja yhtäkkiä turva ja tietynlainen euforia on kadonnut. Tunnen sinun koskettavan hellästi herkkää ja alastonta vartaloani. Tunnen hengityksesi, sydämen sykkeesi ja lämpösi mutta en näe sinua. Suljen silmäni ja nautin hellästä hoivastasi kunnes kosketuksesi hiipuu pikkuhiljaa poispäin.
Avaan silmäni ja raskas usva nousee syvältä nukkuvasta metsästä. Minulla ei ole enää turvallinen olo enkä ymmärrä miksi sinä jätit minut tänne juuri kun saavuit luokseni. Tuulikaan ei enää kuiskaa joten en tiedä minne mennä, en edes tiedä missä olen. Yritän löytää itselleni turvaa jostakin mutta yhtäkkiä se kaunis ja elävä metsä ympärilläni on muuttunut tummaksi ja aavemaiseksi, suureksi tuntemattomaksi.
Nouseva usva saavuttaa hetki hetkeltä minun herkän ja suojaamattoman kehoni. Se leikittelee kanssani saaden ihoni väreilemään. En tunne läsnäoloasi enää ja vaikka kuinka yritän luoda sinuun yhteyttä et ole enää täällä. Usvan keskeltä saapuva viileä ja voimakas henkäisy saavuttaa minut ja se leikittelee pitkillä vaaleilla hiuksillani. Kauniista mutta vahvasta vireestä huolimatta tiedän että kaikki ei ole hyvin. Sinä tiesit tästä, mutta jätit minut yksin. Sinä tiesit minun olevan liian heikko kohdatakseni tämän. Voimani hiipuvat entisestään ja juuri kun olen kaatumassa kylmään maahan alkaa usva kannatella minua. Jalkani nousevat pikkuhiljaa ylös maasta ja pian viimeisetkin jalkapohjiini tarrautuneet neulaset tippuvat pois. En tunne mitään negatiivista. En surua, en kipua, en kateutta.
Raskas usva muuttuu hetki hetkeltä kevyemmäksi ja kirkkaammaksi. Kaukaisuudessa, keskellä hälventynyttä sumua näen sinut enkä voi uskoa sitä todeksi sillä jo kauan sitten hyväksyin etten enää ikinä tapaa sinua. Tarkastelen varovasti sinun vartaloasi ja huomaan että kannattelet vahvoilla käsilläsi minun sydäntäni. Sinä olet kerännyt sen särkyneet palaset ja tuonut ne takaisin yhteen. Kasvoillasi on huolestunut, pelokas ja surullinen ilme. Onko nyt on siis minun vuoroni liittyä kuohuvaan virtaan ja viileisiin pohjoistuuliin.