Hän astui huoneeseen, jonka keskellä olevalla pöydällä nökötti kirjoituskone. Tämä sai hänet ärtymään: pitikö sen tunkea uniinkin! Tekstiä ei vaan tullut, vaikka hän oli tuntikaupalla istunut oman koneensa äärellä tuijottaen jatkuvasti kasvavan vihan ja epätoivon vallassa itsepintaisen valkoisena pysyvää paperia.
Hän ei hämmästynyt, kun huoneen seinälle ilmestyivät yhtäkkiä tikapuut, vaan aavisti, että jos hän kiipeäisi niiden yläpäähän (jota unien logiikalla ei tietenkään näkynyt), hän löytäisi ratkaisun ongelmaansa. Varovasti hän asetti jalkansa tikapuiden alimmalle puolalle ja alkoi kiivetä.
Katonrajassa tikapuut loppuivat. Ihmeissään hän katseli alapuolelleen avautuvaan huoneeseen. Kirjoituskoneen tilalle oli ilmestynyt kissa, eikä ihan mikä tahansa karvainen ja nelijalkainen mouruaja, vaan hänen oma Avaruutensa. Hän hyppäsi kevyesti tömähtäen alas tikkailta, ja ojensi kätensä silittääkseen Avaruutta.
Kun hän heräsi, huomasi hän kaatamansa paperipinon muodostaneen Sanan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
