Miljardit sadepisarat lyövät läpi valottoman illan
saaden vaahteran ruskastaan riisuutumaan
mokkakengät ilmatilaan kohottaen
jättää turska lätäkön taakseen katuun kasvamaan
katoksen suojissa pyyhkii sormi älykästä pintaa
ilmoittaen luovineensa satamaan ennalta tuntemattomaan
alaleuka jauhaa kuin P. Matikaisen konsanaan
iho ei enää jaksaisi vuoroaan odottaa
sisällä märät kledjut pois aran sydämen päältä ja roikkumaan
varovasti uskaltaa itselleen antaa luvan haistaa
kuinka kauniilta voi kukka tsekinmaan tuoksuakaan
he joilla on mitä omistaa
tuomitsevat hänet joka tyytyy vuokraamaan
kieltäisivät kai mieluusti toisilta kokonaan
pelin, jossa molemmat voittavat tahoillaan
sydän taas hetkeksi ehjäksi liimattuna
akut ihmisyyden toviksi ladattuina
sadepuvun riisuttuaan jatkaa ulos sateeseen
matkalaukut tyhjinä hymyillen arkeen harmaaseen
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä runo...ja joko tämä lukija on hieman...kaksimielinen tai tämä teksti on sitä ; )
Pidän joka tapauksessa