Nimetön

Kauniita ystäviä, joiden seurassa tunnemme itsemme vaivautuneiksi. Salaa ihailen heitä kaikkia, mutta koskaan en tunnusta olevani vain olemisen vuoksi. Psykologisia havaintoja, joiden kautta voin saada elämäntehtäväni saavutettua. Toisaalta tunnen syyllisyyttä hämätessäni heitä, mutta autenttinen ihminen ei muotoudu, se syntyy.
Laskemattomia aamuja, joina huomasin istuvani parvekkeella ja polttavani illan viimeistä tupakkaa. Aina käden ulottuvilla oli kuppi kahvia mustana, ei koskaan maitoa. Rintataskussa poltteli mustakantinen muistivihko, jonka kellastuneilla sivuilla häilyivät merkit, joita kukaan muu ei voinut lukea.
"Uskoa Jumalaan ei keneltäkään heistä löydy. Sen sijaan tietoisuus maailman tämän hetkisestä tilanteesta on yllättävän korkealla. Lapsuus kaikilla oli liian agressiivinen.
Kaiken olisi pystynyt korjaamaan liimalla vielä siinä vaiheessa, kun viihdykkeeksi riittivät muoviset palikat."

Jan ei koskaan puhunut paljoa, arvostin sitä jätkää juuri siitä syystä. Pulloon hän ei koskaan tarttunut, kynään sitäkin useammin. Muistan sen erään ikkunalaudan, jolla hän aina istui auringon maalatessa piruja seinälle. Siristelin silmiäni, sillä valo poltti ja sulatti kaiken punaisen. Aina näin samoja kuvia, jotka esittivät itsemurhan tehneitä naisia tai miehiä harrastamassa anaaliseksiä.
Gea oli aina häiritsemässä. Keittiön vihreät lautaset eivät koskaan saaneet olla rauhassa siihen aikaan kuukaudesta, kun omenat olivat kypsimmillään. Kaiken lisäksi se nainen kiroili liikaa ja vihasi kissoja, joita minä toin kadulta mukanani.
Jakin hiukset olivat aina siniset, minä sitten vihasin niitä. Joka päivä asunto haisi hiuslakalle ja ovenkahvat olivat tahmeita. Mieleni olisi tehnyt sytyttää tulitikku ja katsoa kuinka kaikki räjähtää ilmaan. Kerran piilotin ainoan hiuslakkapullon ja mies oli tulla hulluksi.
Eva osasi aina luoda kasvoilleni hymyn. Hänen ihonsa oli kalpea ja laskimot kuultivat ohuen ja viattoman ihon läpi. Minulla on vieläkin tallella kehystettyjä kuva niistä, kun ne vuotavat sitä mansikan väristä nestettä, jota aikoinaan nautimme sivistyneessä seurassa.

Sitä taloa tulen kaipaamaan.