Taivas mustaa lasia
vesi makeaa verta
Tappavaa elämäneliksiiriä
joet kuiviin vuotaen
huutavat
Sirpaleita putoaa
puhkaisten kärsivän maan
Helpotusta pulputen se vajoaa
hetkelliseen vapauden tunteeseen
Pohjattomaan tyhjyyteen
Soturi, pelastaja
Saapuu,
ottaa siemauksen joesta
Kaatuu kuolleena maahan
Virta vie mennessään
Ottaen omansa
Säälittävän onnenonkijan
Toisten siivellä liitäjän
Luuli, ettei huomattaisi
Naarmutonta kilpeä,
tahratonta miekkaa
Tai sitten ei vain välitettäisi
otettaisiin vain ja kiitettäisiin
Lopuksi siunattaisiin
Ei
Ei se niin mene
Sirpaleista sen näkee
Tahroista, säröistä
Todellisen luonteen
Vapauttajan, pelastajan
Epätäydellisen sankarin
saapuvan kerjäläisen asussa
kultaa sisällään kantaen
palat yhteen liimaten
Joen uomat täyttäen
Tietämättään helpottaen
tuskaa yhden ihmisen
Toivoa antaen
Säälimättä hyväksi käyttäen
Aidon luonteensa hyväksyen
hän korjaa haavat heikkouden
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi