suru iskee päin kasvoja
vaikka tiesit sitä odottaa
se pirstoo sydämmesi
pienen piniksi kristalli palasiksi
ei löydy ainetta millä sen kasaisi
ei auta liima ei teippi
ei lanka ei neula
se tuo vihaa ja katkeruutta
se saa kääriytymään itsesääliin
se on niin voimakas
ja saa kaiken muun hautautumaan
unohtumaan
se saa tuntemaan avuttomuutta
ja oman pienuuden
ehkä se opettaa jotain
ehkä meistä tulee vahvempia
tai sitten vain vajoamme
vajoamme mustaan pohjattomaan
pimeään surun kuiluun
Selite:
enoa muistaen...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vahvasti kerrot surusta, jonka olen itsekin läpikäynyt. Hyvä runo