Lasienkelit lattialle
särkyneet, sirpaleita
siihen repeytynyt jalkapohja, verinen
laine Jumalamme silmäkulmassa
hän meidät
siunaa
rakkaudesta me synnymme
vaikka maasta me tulemme
oi meri,
miksi rakkaani
jätit toiselle puolelle
joskus mieli on syvä ja tumma
myrskyävä
murskaava
eikä horisontissa näy valon kajastusta
ei lähimmäisten lämmintä hymyä
syvyydet vievät
mukanaan
yksinäiset
koskaan en tahtonut olla yksi heistä
halusin suudella sinua
jotta tuntisin kun sydämeni kasvaa niin valtavaksi
ettei se enää mahdu rintaani
halusin pitää sinusta kiinni
kun tyrskyt iskeytyvät jalkoihimme jotta meistä
ei kumpikaan
hukkuisi
sillä rakkaudesta me synnymme
ja maasta me tulemme
mutta ne sanoivat että meidät heitetään
liekkien sekaan, tuliseen pätsiin
kadotukseen
ja yhtäkkiä makasin tuhkaisessa
maassa, jota koristi kymmenet
kuolevat puunrungot
rannassa
vaimeat punaiset aallot
ja sinä olit kadonnut kämmenistäni
pieni enkelini,
ne sanoivat
ettei Jumala rakasta
meidänlaisiamme.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vaikuttava runo, todella liikuttava.
Vaikuttava runo, todella liikuttava.