Nimetön

 Monta kertaa olen avannut tyhjän tiedoston ja alkanut kirjoittamaan. Kirjoittamaan siitä, mitä tunnen sinua kohtaan ja kuinka paljon tahtoisin olla lähelläsi. Olen kuvaillut sanoilla kaiken sen, mitä tahtoisin kanssasi tehdä ja muistellut jälkikäteen asioita, joita olemme yhdessä kokeneet. Tässä vaiheessa kaiken pitäisi jo olla ohi, koska meidän on mahdotonta jatkaa. Salainen, ihana suhteemme, ei ole enää salainen. 



Sinä olet tuonut elämääni niin paljon. Olin maassa ja sinä nostit minut ylös. Sinun ansiostani ero pitkäaikaisesta miesystävästäni oli helpompi kuin olin luullut. Sinä autoit, kun tarvitsin apua. Sanot, että olen antanut sinulle enemmän kuin ikinä arvaankaan. Mutta voisin sanoa sinulle juuri samat sanat. Et ikinä usko, miten paljon olet antanut minulle.



Kysyit minulta kerran, miten joku kaltaiseni voi pitää sinusta niin paljon. Voisin kysyä samaa sinulta. Minä en mieti suurta ikäeroamme, vaan näen sinut miehenä, joka saa minut tuntemaan itseni kauniiksi, paremmaksi ihmiseksi. Miehenä, joka saa minut syttymään yhdellä, kovin viattomallakin kosketuksella. Kukaan ei ole saanut minua tuntemaan itseäni näin erityiseksi. Olet tuonut elämääni niin paljon iloa ja onnellisuutta, ettet uskokaan.



Mutta tärkeintä tässä kaikessa on se, että meidän on hyvä olla yhdessä. Voimme puhua kaikesta. Asioista, joista emme ole koskaan kenellekään puhuneet. Aivan kuin olisimme tunteneet toisemme vuosikausia. Olet suloisin ja ihanin mies, jonka tunnen. Pienillä teoilla näytät, kuinka paljon välität ja sulatat sydämeni joka kerta.



Nyt kun meidän suhteen jatkaminen vaikuttaa mahdottomalta, tarvitsen sinua eniten. Tarvitsen tiedon siitä, ettet kadu yhtään ihanaa, yhteistä hetkeämme. Ettet kadu minua. Ettet pidä minua virheenä. En halua, että kadut. Haluan, että tiedät kuinka pahoillani olen. En olisi tahtonut tässä näin käyvän.