Nimetön

askel on lyhyt kun kuljen kadullani
kylmä ihmisten viima hipoo hiuksiani
epäilys ja pelko lukitsemassa oveani
kuvaani siitä mitä luulin olevani

uupuneena täällä lastataan painoa
ei postikortti luonut seinälle varjoa
ei mikään koskaan maksanut paljoa
vain tuomari vastaa, muttei tunne armoa

kaikki meni siis nappiin taas
instituution mappiin paperi vaan
kertoa puhtaaksi mieleni saan
nappia naamaan aamuisin paan

silti kertoo ääneni vielä
löytyy vastaus, kaikki on sielä
pyytää minua, "tee, älä kiellä"