Pieni todellinen tarina

"Mendelssohnin yö"


Matkalla jossain päin Suomea valoisassa kesäyössä

Sinä ajat! Auton tasaisessa hyrinässä minä selailen radioasemia ja keskustelemme. Äkkiä jokin tuttu sävel hiljentää keskustelumme. Selailen päässäni tuntemiani viulukonserttoja, Sibeliuksen? Ei! Brahmsin? Ei! Mendelssohnin? Kyllä! Se on Mendelssohnin viulukonserton 1. osa, juuri sellainen kuin on tämä valkea yö tansseista palatessamme. Tähän olisi voinut pysäyttää auton, tien varteen, josta jokin pieni lampi väikkyi runkojen välissä. Siinä olisi voinut pysäyttää ajan.

Miksi se ei ollut kuulostanut koskaan sellaiselta, kun olin varta vasten kuunnellut sitä eri levyiltä? Oliko tämä se paikka ja hetki, jonka Mendelssohn oli nähnyt säveltäessään konserttoa? Ei! Eihän hän ollut koskaan käynyt Suomessa, oliko kuullutkaan maasta, joka oli osa Venäjän Suurruhtinaskuntaa, Pietarin takamaata, jossa ei voinut olla mitään sen arvoista joka olisi innoittanut sävellykseen.

Matkamme jatkuu viulukonserton edetessä, ja tunnen että sinä myös koet näiden sävelien tunnelman kuin minäkin. Tämä on viulun ja jousen maalaus, joka tulee todeksi matkamme maisemassa. Konsertto loppuu ja odotan esittäjän mainintaa! Sitä ei tule. Tämä on yöradion lähetystä, jossa ei ole kuulutuksia. Konsertti jatkuu Mendelssohnin toisella teoksella, sinfonialla nro. 4 A-duuri ”Italialainen”, tai ainakin siksi sitä arvailen. On outoa, että saman säveltäjän suuria teoksia soitettaan peräkkäin. Olikohan tämä Mendelssohnin yö, joka jo aamuksi alkaa nyt valjeta!